Eduskunnan oikeiston äärimmäinen laita kanteli eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ulkoministeri Pekka Haaviston toimista al-Holin leirillä olevien suomalaisten lasten kotiuttamisessa.
Kantelun mukaan Haavisto oli menetellyt asiassa usealla tavalla virheellisesti ja lainvastaisesti. Hänellä ei kantelijoiden mukaan olisi ollut edes oikeutta toimia asiassa.
Pääosa kantelusta todettiin perustuslakivaliokunnassa aiheettomaksi, mutta Haaviston katsottiin valiokunnan enemmistön mukaan toimineen lainvastaisesti pyrkiessään siirtämään asiaa ulkoministeriössä aluksi hoitanut konsulipäällikkö muihin tehtäviin vielä senkin jälkeen, kun Haavisto oli jo määrännyt asiaa hoitamaan erityisedustajan.
Konsulipäällikköä ei ollut kuitenkaan siirretty muihin tehtäviin, vaikka hän itsekin oli ollut aluksi valmis siirtymään suurlähettilääksi.
Eduskunnan oikeiston perimmäinen tavoite oli al-Holin leirillä olevien lasten oikeuksista välittämättä estää heidän tuomisensa Suomeen. Erityistä suuttumusta oikeistossa herätti jo aikaisemmin ja herättää edelleen lasten äitien saapuminen Suomeen, vaikka lasten erottaminen äideistään ei olisi ollut lasten oikeudet ja alueen kurdihallinnon mielipide huomioon ottaen mahdollista.
Kaikesta ”tarkoitus ei pyhitä keinoja” -puheesta huolimatta eduskunnan perustuslakivaliokunnan mietintöön ja siihen liittyvään vastalauseeseen perehtyvä jää pohtimaan, onko Haaviston toiminta ollut lainkaan lainvastaista. Muun muassa eduskunnan oikeusasiamies, hallinto- ja virkamiesoikeuden professoriasiantuntijat sekä useat rikosoikeuden ja valtiosääntöoikeuden professorit katsoivat mietinnön vastalauseesta ilmenevällä tavalla, että Haavisto ei ollut rikkonut lakia valiokunnan enemmistön katsomalla tavalla.
Tässä epäselvässä tilanteessa olisi mielestäni tullut yleisten periaatteiden mukaisesti katsoa, että Haavisto ei ollut syyllistynyt lainvastaisuuteen. Ja vastaavasti vihreiden kansanedustajien eräänlainen ”paniikkikäytös” muuttuu ymmärrettäväksi.
Muutenkin on syytä korostaa, että perustuslakivaliokunta ei ole tuomioistuin, joka voisi tuomita Haaviston, vaikka hänen toimintansa toteaminen lainvastaiseksi onkin eräänlaista ”tosiasiallista” tuomitsemista. Ja tähän tuomioistuinajatteluun liittyen eräs arvostettu prosessioikeuden professori onkin todennut,että yleisten rikosprosessia koskevien periaatteiden mukaisesti Haavistoa suojaa edelleen syyttömyysolettama.
Kaikki asiaan liittyvät seikat huomioon ottaen onkin mielestäni perusteita pitää Haavistoon Helsingin Sanomissa lyötyä polttomerkkiä eräänlaisena kunniamerkkinä. Perussuomalainen tai kokoomuslainen ulkoministeri olisi tuskin pannut itseään samalla tavalla likoon kuin Haavisto hänen pyrkiessä vastoin voimakkaasti toimintaa vastustaneen konsulipäällikön tahtoa auttamaan al-Holin leirillä hädänalaisessa asemassa olevia suomalaisia lapsia.
Matti Rintala
Helsinki