1) Britannian EU-ero tuli todeksi vuodenvaihteessa, kun siirtymäaika EU:n ja Britannian välillä päättyi. Britannia pääsee kehittämään lainsäädäntöään unionin ulkopuolella. Kuinka merkittävästä asiasta on kyse, Eurooppa-tutkija Timo Miettinen?
EU:n kannalta kyse on historiallisesta tapahtumasta. Suuren maan lähtö on totta kai isku EU:n toimintakyvylle ja tietyssä mielessä monelle politiikka-alalle EU:ssa; varsinkin turvallisuuspolitiikalle, jossa Britannia on ollut merkittävä tekijä.
Britannian näkökulmasta iso kysymys on, mitä se tulee tekemään tällä uudella liikkumavarallaan: miten se tulee hyödyntämään suvereniteettiaan. Tähän kysymykseen on oikeastaan aika vähän vastauksia. Poikkeuksena ehkä maahanmuutto, jossa Britannia suunnittelee pisteperustaista järjestelmää maahantulijoiden valitsemiseksi. Mutta oikeastaan kaikki muu on vielä hämärän peitossa.
”Tässä prosessissa ei hirveästi ole voittajia.”
Paljon riippuu siitä, tuleeko Britanniasta EU:n kumppani, EU:n arvojen ja periaatteiden ajaja maailmassa vai lähteekö se pikemmin kilpailemaan EU:n kanssa oman sääntelyjärjestelmänsä kautta. Tämä on varmasti iso kysymys, jota tulevina vuosina tullaan seuraamaan.
2) Kuinka vahva toimija oman sääntelyjärjestelmänsä puitteissa toimiva Britannia on?
Kaikki riippuu siitä, miten me hahmotamme vallan tämän päivän maailmanpolitiikassa.
Turvallisuuspoliittisena toimijana Britannia on edelleen merkittävä toimija etenkin EU:n lähialueilla. Se on tiedustelumahtina merkittävä. Jos ajattelee Venäjä-pakotteiden synnyttämistä vuoden 2014 (Krimin valtaus) jälkeen, Britannialla on ollut tässä hyvin merkittävä rooli erilaisten tiedustelutietojen kerääjänä.
Mutta jos me ajattelemme, kuten monet muut ajattelevat, että valta tämän päivän maailmassa liittyy yhä enemmän kauppaan ja taloudelliseen sääntelyyn, siinä Britannia ei pysty millään tavalla korvaamaan eikä syrjäyttämään EU:ta, mutta ei varsinkaan muita globaaleja sääntelymahteja kuten Yhdysvaltoja ja Kiinaa.
Kyse on Britannian valitsemasta strategiasta. Pyrkiikö se lujittamaan asemaansa sääntöjen asettajana vai pikemminkin maana, joka pyrkii mukautumaan globaaliin sääntely-ympäristöön ja löytämään sieltä vaikkapa Sveitsin pankkilainsäädännön tavoin erityisalan, jonka kautta se voisi pärjätä ja houkutella pääomia. Valinta on universalismin ja partikularismin välillä.
Kauppasopimus EU:n kanssa on tässä mielessä merkittävä, koska siinä Britannialle asetetaan aika paljon rajoituksia sen suhteen, minkä tyyppiseen sääntelykilpailuun se voi lähteä EU:n kanssa.
3) EU ja Britannia saivat viime hetkillä ennen siirtymäajan päättymistä neuvoteltua kauppasopimuksen. Kuvasit sitä eräänlaiseksi vähimmäissuoritukseksi. Mitä tarkoitat tällä?
Sopimuksen ala on aika kapea. Kukaan ei varmasti odottanutkaan hyvin laajaa kauppasopimusta, koska Britannia oli asettanut omaksi ehdokseen vahvan suvereniteetin eli sen, että EU-lainsäädännöllä eikä EU-tuomioistuimella tule olemaan minkäänlaista asemaa Britannian sisällä. Tämä asetti aika paljon reunaehtoja sille, minkä tyyppistä sopimuskehikkoa lähdetään rakentamaan.
Ainoa vaihtoehto oli tällainen vapaakauppasopimus, joka on huomattavasti kapeampi kuin vaikka Norjan malli tai EU:n kanssa samassa tulliliitossa olevien maiden suhteet. Oikeastaan se on jopa kapeampi kuin Sveitsin sopimus.
Tämä sopimus keskittyy vain tavaravientiin ja investointeihin. Sopimuksessa on aika tiukat rajoitteet Britannialle, miten paljon se voi lähteä eriyttämään sääntelyä – tai ainakin EU:lle annetaan keinoja reagoida tähän.
On paljon aloja, jotka jäivät tämän sopimuksen ulkopuolelle kuten turvallisuus. Tässä mielessä ajattelisin, että sovellusalaltaan kapea sopimus oli ikään kuin vähimmäissuoritus.
4) Moni sektori jäi unionin ja Britannian viime hetkellä neuvotteleman sopimuksen ulkopuolella, esimerkiksi palvelut, joka on Britannian suurin sektori. Mistä tämä kertoo?
Oikeastaan se tulee vapaakauppasopimusten rakenteista. Niissä palvelut ovat yleensä jääneet ulkopuolelle. Jos katsotaan vaikka EU:n ja Kanadan sopimusta tai EU:n ja Japanin sopimusta, jotka ovat viime vuosien isoimpia EU:n tekemiä kauppasopimuksia, niin niissä on paljon rajoitteita palvelujen suhteen. Britannialle on tosin luvattu, että finanssipalveluita katsotaan vielä erikseen.
Enemmän kuin halusta rangaista, kyse on tämäntyyppisten kauppasopimusten luonteesta. Se voidaan nähdä ikään kuin hintana vapaan liikkuvuuden rajoittamisesta.
5) Vielä 2000-luvun alussa vain harva Britanniassa puhui eron puolesta. Unionin itälaajentuminen 2004, finanssikriisi 2008, konservatiivien entistä kovemman EU-kriittisyyden nousu vai mikä oikein ajoi Britannian EU-eroon?
Nostaisin kaksi keskeistä vuosilukua. Ensimmäinen on 1992, jolloin solmittiin Maastrichtin sopimus. Britannia oli vielä 80-luvun puoliväliin melko tyytyväinen siihen, mihin suuntaan silloinen Euroopan yhteisö oli kehittymässä. Silloin luotiin sisämarkkinoita ja taloutta liberalisoitiin vahvasti.
Maastrichtin sopimus toi mukanaan monia elementtejä, jotka herättivät kritiikkiä konservatiivien parissa. Erityisesti yhteisvaluuttaprojekti, mutta myös laajempi poliittinen integraatio, johon Britannia on aina suhtautunut jossain määrin skeptisesti.
Koko kovan linjan konservatiiviliikkeen eli European Research Groupin synty ajoittuu Maastrichtin sopimuksen solmimisajankohtaan. Se selittää myös konservatiivipuolueen sisäistä jakoa.
Toinen vuosiluku on 2004 eli itälaajeneminen. Se muutti merkittävästi Britanniaan kohdistuvaa muuttoliikettä. Silloin Itä-Euroopasta tuli paljon vierastyöläisiä. Vaikka se ei näkynyt mitenkään heikompana talouskehityksenä, se näkyi varsinkin monien pikkukaupunkien asumisen hintojen kasvuna ja terveyspalveluiden käyttämisessä.
Siinä ikään kuin kylvettiin kansallismielisen protestiliikkeen siemenet. Kun miettii, kuinka paljon maahanmuutto sitten oli erokampanjan keskiössä ja hyvin keskeinen syy, miksi äänestys kääntyi sellaiseen suuntaan kuin kääntyi, 2004 varmasti vei asenteita EU-kielteiseen suuntaan.
Kuten itse sanoit, muitakin vuosilukuja voitaisiin esittää. Mutta jos ajatellaan mielenmaisemaa, joka tuotti äänestystuloksen 2016, kyllä se oli enemmän tämän tyyppiset tekijät kuin hyvin abstraktit ideat suvereniteetista tai kansainvälisestä kilpailusta.
Muukalaisvastaisuus ja pelon ilmapiiri veivät erokampanjaa eteenpäin. Kyllä se enemmän palautuu itälaajenemiseen ja sen tuomaan demografiseen muutokseen.
6) Eli Maastrichtin sopimus loi pohjaa konservatiivien kovalle EU-ajattelulle ja itälaajeneminen toi sitten laajemman mielenmaiseman muutoksen, joka keikautti kansalaisten kantaa entistä EU-vastaisemmaksi.
Varsinkin kun ajattelee, että maahanmuutto oli aika keskeisessä osassa äänestyspäätöksessä. Monet haluavat selittää tulosta suvereniteetin ja sen tyyppisten kehityskulkujen kautta.
Mutta tietty ulkomaalaisvastaisuuden kasvu, joka ei kohdistunut vain itäeurooppalaisiin vaan mukana oli myös uhka Turkin EU-jäsenyydestä, kyllä se kytkeytyy itälaajenemiseen symbolisesti. Se lisäsi merkittävästi tulijoiden virtaa Britanniaan.
7) Kuka tässä lopulta oikein on voittaja?
Neuvotteluissa olennaisinta oli, että molemmat saivat keskeisimmät strategiset tavoitteensa läpi. Britannian näkökulmasta se oli vahva suvereniteetti, ja EU:lle keskeinen tavoite oli suojata sisämarkkinoita.
Muuten tässä prosessissa ei hirveästi ole voittajia. Kyllä tämä on eurooppalaiselle sääntely-ympäristölle yleisesti tappio. Se on tappio sen takia, että Britannia lähtee siitä ja sisämarkkinat pienenevät.
Britannialle taloudellinen lasku, joka tästä irtautumisesta tulee maksettavaksi, on toinen keskeinen tappion muoto.
8) Näissä neuvotteluissa molemmat osapuolet näyttäytyivät tiukan periaatteellisina. Tuliko tämä yllätyksenä lopulta molemmille, että toinen ei taivukaan niin helposti?
Yleinen julkinen vaikutelma oli, että neuvottelut olisivat kestäneet hirveän kauan. Mutta jos vertaa kaikkiin muihin kauppasopimuksiin ja neuvotteluihin, kyse oli historiallisen nopeasta prosessista. Toki asiaa helpotti se, että sääntely-ympäristöt ovat lähtökohtaisesti lähellä toisiaan.
Osa tästä sopimuspohjasta oli myös sovittu poliittisessa julistuksessa. Yleinen tulkinta oli, että Britannia oli hyväksynyt mallin, joka pakottaisi molemmat kehittämään yhteistyössä sääntelyään ja estäisi pakittamasta yhteistyössä sovitun tason alapuolelle.
Ehkä EU:lle tuli yllätyksenä, että Britannialle malli ei käynytkään, vaan he lähtivät hakemaan arbitraatioon perustuvaa järjestelmää. Se on poliittisesti hieman tulenarempi, koska siinä on mahdollisuus vastavuoroisten tullien asettamiseen.
9) Mitä brexit-prosessin läpivieminen kertoo EU:sta?
EU ei lähde millään tavalla kostamaan, jos joku maa päättää siitä erota. Mutta kyllä EU:n ajattelutapaa ajaa eteenpäin aika vahva sisämarkkinoiden suojaaminen. EU suhtautuu aika vakavasti sääntelykilpailuun. Se haluaa torjua sääntelyparatiisien syntymisen.
Tässä mielessä voidaan ajatella, että EU:n kilpailupolitiikka on teknokraattista ja periaatteellista. Siellä ei ole suurta johtajaa, joka löisi näitä diilejä, vaan EU:n lähestymistapa tulee rakenteista ja periaatteista.
Tämä on pienenkin maan etu, että ei ole suurta johtajaa, joka lähtee lyömään kahdenvälisiä diilejä. EU on tässä suhteessa hyvin periaatteellinen toimija.
Ehkä tämä ei hirveästi muuta ole paljastanut. On vaikea sanoa, mitkä unionin viimeaikaisista kehityskuluista suoraan liittyisivät brexitiin. Paljon on puhuttu, että elvytysrahoitusta ei olisi Britannian kanssa tullut. Mutta ei voida sanoa, että se olisi suoraan vastaus brexitiin. Se on EU:n omista lähtökohdista tapahtunut ratkaisu.
Ehkä puolustusyhteistyössä on selkeimmin nähtävissä ratkaisuja, joissa yritetään paikata Britannian jättämää aukkoa.
10) Onko Britannian EU-ero avannut Ranskalle mahdollisuuden kasvattaa painoarvoaan?
Ranska edustaa tällä hetkellä selkeimmin ajatusta Euroopan strategisesta autonomiasta eli siitä, että EU:n pitäisi olla omavaraisempi ja strategisempi maailmanpolitiikan murroksessa.
Eli EU:lla pitäisi olla selkeämpi strategia siihen, mitä tehdään Yhdysvaltain ja Kiinan kasvavan sääntelykilpailun välissä. Mitä tehdään digijättien perustuksissa siten, että EU:hun saataisiin tällä saralla omaa tuotantoa.
Ranska on tämän tyyppisen ajattelun suurin ajuri tällä hetkellä EU:ssa. Se ei täysin liity brexitiin, mutta totta kai osittain Britannian jättämä aukko tarkoittaa, että Saksa ja Ranska ovat tällä hetkellä voimakaksikko, joka tällaista pohdintaa EU:n sisällä käy.
On mielenkiintoinen keskustelu, mihin tämä tulevaisuudessa johtaa. Nykyisen komission yhteydessä puhutaan joka tapauksessa jonkin verran geopoliittisen vallan kasvattamisesta.
11) Brexitin myötä EU:ssa on nyt 27 jäsenvaltiota. Elvytysrahoitus on neuvoteltu, samoin tulevien vuosien rahoitus. Mihin EU nyt suuntaa?
Tämäkin on aika laaja kysymys. Yksi keskeinen kysymys on EU:n tietynlainen strateginen ajattelu.
On selvää, että maailmanpolitiikassa Kiinan ja Yhdysvaltain välinen kilpailu ja valtakamppailu tiukkenee. EU:lla on siinä ollut pohdinnan paikka, miten se suhtautuu tähän tilanteeseen.
Juuri ennen vuodenvaihdetta EU solmi laajan investointisopimuksen Kiinan kanssa. Sitä tietyllä tavalla voidaan pitää askeleena, jolla EU vähän irrottautuu perinteisen kumppaninsa, Yhdysvaltain linjasta ja lähtee hakemaan omaa Kiina-politiikkaa.
Tässä on kysymys se, että onko tämä voittava linja. Vai olisiko enemmän voitettavaa sellaisella linjalla, jossa yritettäisiin katsoa strategisia intressejä myös Yhdysvaltain kanssa.
Ehdottomasti EU:lla iso pohdinnan paikka liittyy tähän globaaliin rooliin ja siihen, miten se parhaiten edistää omia arvojaan ja periaatteitaan.
On paljon puhuttu miten nämä periaatteet toteutuvat EU:n sisällä. Siinä EU:n ajattelu ja jakolinjat ovat paljon selkeämmät.
Globaali strategia on alue, jossa suuri kokonaisnäkemys puuttuu.
12) Eli EU on nyt tekemässä irtiottoa Yhdysvaltain Kiina-linjasta?
Kiina ei ole Yhdysvalloille pelkästään sääntelykilpailija, vaan myös kilpailija maailmanpolitiikan voimakamppailussa. Kumpi ylipäätään on vahvempi maailmanpoliittinen toimija.
EU on perinteisesti karsastanut tällaista toimintatapaa. Toiminta on enemmän arvoperustaista, ja EU pyrkii ohjaamaan Kiinaa pehmeämmin keinoin. Kiinan vaikutusvalta ei ole kuitenkaan sille samanlainen ongelma kuin USA:lle.
Ranskan avaukset viittaavat enemmän siihen suuntaan, että EU:n pitäisi pyrkiä kohti tämän tyyppistä roolia, jossa se ajaa intressejään kovemmin keinoin. Ajatus ei ole kuitenkaan kovin vahvasti jaettu EU:n piirissä. EU:n luonne säilyy vielä enemmän arvo- ja normiperustaisena toimijana.
13) EU:n maailmanpoliittinen rooli on varmasti toisen jutun paikka, joten palataan vielä kerran takaisin brexitiin. Olet seurannut Britannian irtautumista tarkkaan. Nyt Britannia on irti EU:sta. Miltä nyt tuntuu?
Brexit on enemmän prosessi kuin tapahtuma. Totta kai journalistien kiinnostus on pohjannut aina siihen, että milloin se ratkeaa.
Itse suhtaudun siihen enemmän mannerlaattojen liikkeenä, joissa on jotain maanjäristyskohtia, mutta jonka todellinen luonne on vielä määrittelemätön. Se hahmottuu tulevien vuosien kuluessa.
Siinä mielessä on totta kai mukavaa, että haastattelukutsut tämän aiheen perusteella voivat korvaantua jollain muulla ja on mahdollisuus puhua jostain muusta.