Emma Grönqvist

Moni on yllättynyt, kun velkakeskustelu on koronakriisin myötä muuttunut.

Talouskurin hautajaiset, kapitalismin kriisi, uusliberalismista on luovuttava. Aiemmin marginaalissa olleet puheet ja vaatimukset ovat tänä vuonna nousseet valtavirtaan, kun koronakriisin myötä taloustieteen ja -politiikan vanhat totuudet on kyseenalaistettu.

Keskusjärjestö SAK:n ekonomistia Anni Marttista käänne ei ole yllättänyt. Nuoremman polven ekonomisteihin kuuluva Marttinen katsoo, että paradigman muutosta on pyritty tekemään jo vuosikymmenen ajan. Hän aloitti taloustieteen opiskelun vuonna 2011 keskellä eurokriisiä.

– Silloin meille oli itsestään selvää, että makrotaloustiede on epäonnistunut. Meille on tullut finanssikriisi, vanhat mallit eivät enää päde, Marttinen kuvailee ajattelutavan muutosta KU:lle.

Valtavirtaa tuollaiset ajatukset eivät kuitenkaan silloin olleet. Kriisiä lähdettiin tuolloin nujertamaan talouskuripolitiikalla julkisen talouden tasapainoa korostaen. Se johti pitkittyneeseen kriisiin ja työttömyyden kasvuun.

Marttinen tosin huomauttaa, että talouskuria ajoivat poliitikot. Euroopan keskuspankki (EKP) puolestaan hoiti elvytyspuolta ja esti siten koko yhteisvaluutan kaatumisen. Se kiteytyi EKP:n silloisen pääjohtajan Mario Draghin kuuluisaan ”mitä tahansa” -kommenttiin, jolla rahoitusmarkkinat rauhoitettiin.

ILMOITUS

Koronakriisiin poliitikotkin ovat vastanneet, että nyt ei ole tiukan kuripolitiikan aika. Saksakin heitti niin sanotun mustan nollan roskakoriin.

– Se [muutos] on kytenyt ja nyt koronakriisin myötä – on tiedetty aiemmin tehdyt mokat – on alettu elvyttää. Olen todella iloinen siitä. Koronakriisi oli ehkä viimeinen isku – investointeja tarvitaan uudelleenrakennukseen ja tuottavuuden kasvuun.

Marttinen katsoo, että muutoksessa on kyse luonnollisesta kehityksestä, ja kuten hän yllä sanoo, finanssikriisin opetuksista.

 – Julkisen talouden tasapainoa ei pidä tavoitella ihmisten hyvinvoinnin, työllisyyden ja ilmaston kustannuksella

Opi perusasiat

Suomessa on tänä vuonna kauhisteltu, kun valtio on koronakriisin myötä ottanut lähes 20 miljardia euroa lisää velkaa. Marttinen huomauttaa, että velan määrä itsessään ei kerro sinänsä mitään.

– Jos velkamme kasvaa 70–80 prosenttiin bruttokansantuotteesta, se on toki paljon. Japanissa se on 230 prosenttia. Globaali velka on noin 300 prosenttia, hän vertaa.

– Suomen velan suhde bruttokansantuotteeseen on paljon pienempi kuin muissa EU-maissa.

Marttinen painottaa, että Suomi ei voi huoletta velkaantua tästä eteenpäin. Eli ei, kukaan ei ole sanomassa, että joka vuosi on varaa ottaa 20 miljardia lisää velkaa.

Nollakorkojen maailmassa velkaa ei kuitenkaan pidä hysteerisesti pelätä. Marttinen nostaa esiin arvioita, joiden mukaan nollakorkojen parissa tullaan elämään vielä 20 vuotta. Suomessa tästä kuulee vähemmän puhuttavan.

– Argumentti on, että kyllä korot lähtevät jossain vaiheessa nousuun. Kyllä ne nousevat, kun ne ovat aina nousseet, Marttinen mainitsee yleisen narratiivin.

Tällä hetkellä korkojen noususta ei tosin puhu juuri kukaan, vaan koronakriisi on pidentänyt näkymää korkojen noususta entisestään. Kriisin iskiessä rahoitusmarkkinoilla luottamus häviää ja herättää huolta järjestelmän kestävyydestä.

Kun valtionlainojen korot nousevat, EKP joutuu lisäämään elvytystä ja näin rauhoittamaan markkinoita. Markkinat niin sanotusti elävät elvytyksestä eli pysyvät tasapainossa EKP:n ”tekohengityksellä”. Näin ollen keskuspankkien rooliksi on massiivisella elvytyksellä tullut huolehtia järjestelmän tasapainosta. Sosten pääekonomisti Jussi Ahokas käyttää tästä termiä keskuspankkikapitalismi.

– Se on tietyllä tavalla tullut jäädäkseen. Se ei voi enää muuttua, koska meillä on niin paljon globaalia velkaa. Koko systeemi pyörii velalla, Marttinen sanoo.

Marttinen nostaa esiin työkokemuksensa Suomen Pankista, jossa hän työskenteli juuri rahapoliittista elvytystä tekevällä osastolla.

– Nuoren ekonomistin ajattelu oli silloin, että eihän tämä ole kestävää.

Mutta tästä irti pääseminen on nyt osoittautunut mahdottomaksi.

– Miten voisi olla sellainen keskuspankkijärjestelmä, että se antaisi kaiken sulaa.

– Silloin kysymykseksi tulee, että jos haluamme muuttaa jotain, meidän pitää ehkä muuttaa koko rahoitusjärjestelmää, Marttinen pohtii.

”Mitä jos velka mitätöitäisiin?”

Nyt koronakriisin myötä oikeastaan kaikki maailman maat velkaantuvat voimakkaasti. Se on avannut keskustelun niin sanotulle velka-armahdukselle.

– Mitä jos velka mitätöitäisiin, velan inflatoimista on tehty aiemmin historiassa. IMF (Kansainvälinen valuuttarahasto) on puhunut, että ylijäämäiset maat kuittaisivat velan niiltä, joilla on velkaa. Keväällä monet taloustieteilijät kuten Paul De Grauwe ja Vesa Vihriälä suosittelivat, että EKP kuittaisi osan veloista niin sanotuilla ikuisuuslainoilla. Ideoita on, ja niitä on tuotu esille hyvin korkeilla tasoilla, Marttinen huomauttaa.

Tosin vähän aikaa sitten Euroopan keskuspankin varapääjohtaja Luis de Guindos sanoi, että velat tulee myös maksaa. Toisaalta muunlainen ilmoitus hänen asemassaan olisi täysin mahdoton.

Koronaa vakavampi kriisi ei odota

Koronakriisin käynnistämän elvytyksen on sanottu olevan viimeinen mahdollisuus kääntää kohti ilmastokatastrofia johtava kehitys. Elvytysrahojen on toivottu suuntautuvan ilmastoystävällisiin hankkeisiin. Ilmastokriisiin verrattuna koronakriisi onkin pieni asia, ja samoin on myös vastauksen löytäminen.

Marttinen pohtii, että yksi ongelma on jo käsitteissä.

– Iso ongelma on, että osa taloustieteilijöistä haluaa ymmärtää degrowth-liikkeen väärin. ”Me haluamme talouskasvun negatiiviseksi, me haluamme kulutuksen pois”, hän kuvailee.

– Se ei ole niin. Degrowth on sanana vähän provosoiva. Tavoite ei ole se, että lähdetään talouskasvun pieneneminen edellä. Talouspolitiikkaa tehdään nyt hyvinvoinnin ja ilmaston kustannuksella. Tavoite olisi kääntää asetelma niin, että BKT laitetaan kakkoseksi, ykköskoriin tulisivat sosiaaliset indikaattorit ja ilmastoindikaattorit.

Yhtenä esimerkkinä muutoksesta olisi Marttisen mukaan esimerkiksi se, että jokaisessa ministeriössä kaiken politiikan keskiössä olisi, miten saadaan ilmastokriisi hoidettua.

Marttinen huomauttaa, että vastausten hakeminen ilmastokriisiin on myös yrityksille valtava mahdollisuus. Puhtaan teknologian tuotteille on entistä enemmän kysyntää.

Samasta asiasta puhutaan myös Pitkänsillan toisella puolella. Teknologiateollisuudesta ja myös Elinkeinoelämän keskusliitosta on sanottu, että ilmastoystävällinen teollisuus on Suomelle mahdollisuus.

Maailma muuttuu

Haastattelun lopuksi Marttinen palaa paradigman muutokseen ja tutkijoiden sopeutumiseen siihen. Hän kertoo syksyllä osallistuneensa keskusteluun, jossa todettiin kulutuksen automaattisesti lisäävän hyvinvointia.

– Eihän se näin mene. Kaikkien tutkijoiden pitää adaptoitua uuteen maailmaan. Eihän tutkijana voi ajatella, että maailma on litteä, maailma on litteä. Pitääkö itseään hyvänä tutkijana, jos ei avaa silmiä jollekin uudelle?

– Oman sukupolveni ekonomistit kasvavat maailmaan, jossa on pakko adaptoitua uuteen koko ajan. Maailmahan on ihan eri, mitä se oli kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. Ei ole enää mahdollisuutta opiskella jotain aihetta 50 vuotta ja olla sitten, että asia on näin. Omaa työtään pitää koko ajan peilata siihen, miten maailma muuttuu.