IPS/Jesús Abad Colorado

Sodan aikana oli aihetta pelkoon, jos radio vaikeni.

Kolumbian vaikeakulkuisessa maastossa radio on pitkään ollut paras viestintäväline. Pienet yhteisöradiot, kuten Radio Andaquí, ovat sivistäneet ja viihdyttäneet syrjäseudun asukkaita niin sodan kuin rauhankin aikana.

Radio Andaquí on toiminut vuodesta 1993 Amazonin sademetsävyöhykkeellä Caquetán alueen Belén de Los Andaquíesin kunnassa.

Eteläamerikkalaista Kolumbiaa vuosikymmenet piinanneen väkivallan keskellä yhteisöradio omaksui suojelevan rooli, sen perustajiin kuuluva Alirio González kertoo.

– Ohjelmaa lähetetään 24 tuntia joka päivä. Jos niin ei tapahdu, kaikki tietävät, että jotain on vialla ja vetäytyvät koteihinsa. Lähetys on jouduttu katkaisemaan monesti, ja uskomme sen pelastaneen ihmishenkiä, hän jatkaa.

Etelä-Kolumbiassa vuorten juurella ja sademetsän reunassa sijaitsevassa Belénissä on vajaa 12 000 asukasta.

ILMOITUS

Pahimmin kärsinyt alue

Kolumbian 1960-luvulla alkaneet aseelliset selkkaukset jatkuivat yli 50 vuotta, ja niistä joutui virallisen tiedon mukaan kärsimään yli yhdeksän miljoonaa ihmistä. Kuolonuhrien määräksi on arvioitu yli neljännesmiljoona, josta valtaosa siviilejä.

Asukasmäärään verrattuna Amazonian alueella oli eniten kuolonuhreja, kotonaan häädettyjä ja uhkailun kohteeksi joutuneita. Hauras rauha solmittiin 2016.

Belén de Los Andaquíesissa liikkuivat sodan aikana niin poliisivoimat, Farc-liikkeen sissit, oikeiston puolisotilaalliset joukot kuin armeijakin.

Koska González loi radioasemansa tyhjästä, siitä tuli mahdollinen hyökkäyskohde kaikille sodan osapuolille.

– Emme suostuneet toimimaan sodan ehdoilla. Etsimme keinoja voittaaksemme pelon. Teemme mieluummin kasveihin perustuvia horoskooppeja kuin puhumme kuolemasta.

Ahkerat kuuntelijat

Radion merkityksestä 51 miljoonan asukkaan Kolumbiassa kertoo se, että lähetyksiä kuunnellaan keskimäärin neljä tuntia päivässä. Amazonian alue kattaa 42 prosenttia Kolumbian pinta-alasta, mutta sinne sijoittuu vain 54 maan 1 593 radioasemasta.

González uskoo radionsa suosion perustuvan siihen, että asukkaat otetaan mukaan ohjelmantekoon. Hän vie jatkuvasti nauhurinsa kyläläisten juhliin ja koulujen tapahtumiin.

Ohjelmistossa huomioidaan kaikki musiikkimaut, ikäryhmät, ammatit ja uskonnot, hän vakuuttaa. Kunnanvaltuustolle on varattu päivittäinen ohjelma-aika, jonka kuluessa selitetään lainsäädäntöä sekä asukkaiden oikeuksia ja mahdollisuuksia saada yhteiskunnan tukia.

Yhteisöä ja ympäristöä koskeville asioille, kuten ekologialle ja maataloudelle, omistetaan useita tunteja päivässä.

– Emme kaivanneet kertomuksia pääkaupungin Bogotán ongelmista tai jatkuvaa uutisvirtaa sodasta ja rikoksista. Sota oli aina läsnä, mutta halusimme tarinoita jokemme historiasta, lasten oikeuksista, ympäristöongelmista ja luonnon monimuotoisuudesta, González selittää.

Tuloja tonni kuussa

Radiota pyöritetään paljolti vapaaehtoisvoimin. Valtion ja viiden paikallisen lahjoittajan tuista kertyy tuloja noin tuhat euroa kuussa.

Gonzálezin mukaan perinteinen media jakaa kansaa, mutta Radio Andaquí rakentaa rauhaa ja luottamusta.

– Haluamme, että asukkaat puhuvat keskenään ja ovat väleissä, vaikka yhden poika olisi Farcissa ja toisen armeijassa. Meillä on niin voimakkaat siteet, ettei sota pysty niitä rikkomaan.

Kolumbia on vaarallinen maa toimittajille. Vuodesta 2006 lähtien Caquetán alueella on joutunut väkivallan kohteeksi 70 journalistia. Yksi heistä on Andaquín toimittaja Blanco Calderón, jolta puolisotilaalliset joukot kielsivät muutamaksi vuodeksi liikkumisen missään muualla kuin kotoa toimitukseen ja takaisin.

Andaquín kaltaiset yhteisöradiot edistävät nyt sovintoa ja jälleenrakennusta syrjäseuduilla. Tavoitteena on vahvistaa Kolumbian demokratiaa ja kansalaisten osallistumista.

Espanjankielinen versio

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa. Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen. Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!