Istuminen on nykyisin liian vallitsevaa. Istuva elämäntapa ja yksipuolinen liikunta näkyvät jo kansalaisten kunnossa.
Erityisen hälyttävä on lasten ja varusmiesten suorastaan romahtanut kunto. Istuminen on lisääntynyt koulussa, harrastuksissa ja töissä. Lisäksi erityisesti lapset ja nuoret viettävät aiempaa enemmän aikaa istumalla älylaitteiden äärellä. Tämä kansanterveydelle valtava ongelma eli liian vähäinen liikunta aiheuttaa yhteiskunnalle aikaa myöten miljardien kulut.
Oleellista ei ole, mitä lajia urheilee tai millaista liikuntaa harrastaa, vaan se, että kuormittavaa liikuntaa tehdään riittävästi ja säännöllisesti. Yksi tai kaksi tuntia liikuntaa viikossa eivät riitä. Kunto ei parane hetkessä vaan vaatii pitkäjänteistä, jatkuvaa ylläpitoa. Lasten ja nuorten koulupäiviin täytyy saada lisää liikuntaa. Kuntien on pantava liikuntarahoista suurempi siivu itse liikuntaan eikä uusiin seiniin.
Tarvitaan kansallinen ryhtiliike. Oppilaitokset huolehtikoot oppilaittensa liikuttamisesta. Työpaikat ja yhdistykset valvokoot omia työntekijöitään ja jäseniään.
Yrjö Saraste
Helsinki