Lehtikuva/Justin Tallis

Britannian ja Ranskan välisen rajan yli ei BBC:n mukaan ole vielä päässyt kulkemaan rahtia.

Tuhansien rekkojen suman purkaminen Kaakkois-Englannin Kentissä kestää kuitenkin muutaman päivän, arvioi paikallishallinnosta vastaava ministeri Robert Jenrick BBC:llä.

Ranska sallii jälleen keskiviikosta alkaen EU:n kansalaisten ja EU:n alueella normaalisti asuvien muiden maiden kansalaisten matkustamisen Britanniasta. Kaikilta matkustajilta vaaditaan negatiivinen koronatestin tulos, joka saa olla korkeintaan 72 tuntia vanha.

Tungos pyritään purkamaan tekemällä rekkakuskeille koronaviruspikatestit, kertovat Times ja BBC. Urakan toteuttamisessa on mukana myös armeija.

Doverin sataman läheisyyteen kerääntyneen tuhansien rekkojen suman purkaminen kestää monta päivää.

Rajan yli on BBC:n mukaan tullut yön aikana noin 150 henkilöajoneuvoa, mutta rahti ei ole vielä päässyt kulkemaan.

Ranska ilmoitti liikenteen katkaisemisesta myöhään sunnuntai-iltana. Tiistaihin mennessä Kaakkois-Englannin Kentiin oli kerääntynyt medioiden mukaan 3 000–4 000 rekkaa odottamaan pääsyä rajan yli.

ILMOITUS

Matkustamista on rajoitettu Britanniassa havaitun koronaviruksen uuden muunnoksen vuoksi, jonka on arvioitu tarttuvan aiempaa helpommin.

Rekkakuskit ottivat yhteen poliisin kanssa

Rekkakuskeille tarjotaan koronaviruspikatesti, jonka tuloksen saa noin puolessa tunnissa, Jenrick kertoi. Jos testin tulos on positiivinen, otetaan pcr-testi, jonka tuloksessa voi kestää yli vuorokausi. Jos myös pcr-testin tulos on positiivinen, tartunnan saaneiden on siirryttävä eristykseen läheiseen hotelliin.

Jenrick vetosi rekkakuskeihin, etteivät nämä vielä suuntaisi Kentiin päästäkseen rajan yli. Jenrickin lisäksi myös Britannian liikenneministeri Grant Shapps pyysi tiistaina, etteivät rekkakuskit vielä suuntaisi Doveria kohti lauttaan tai junaan pääsyä toivoen.

BBC:n mukaan Doverissa satamaan pyrkineet rekkakuskit ovat keskiviikkona ottaneet yhteen poliisin kanssa. Doverin satama ilmoitti myöhään tiistaina avautuvansa keskiyöllä matkustajille, joilla on negatiivinen testitulos.

AFP:n mukaan Ranskan Calais’hin saapui varhain keskiviikkona kourallinen matkustajia kahden lautan kyydissä. Sataman johdon mukaan liikenteen odotetaan palautuvan vasta myöhemmin aamulla.

Myös lento- ja junaliikenne alkavat kulkea Ranskaan jälleen keskiviikkoaamuna.