Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Viimeistään helmi-maaliskuun vaiheessa Suomeen iskenyt koronapandemia on vaikuttanut merkittävästi Suomeen ja suomalaisiin työmarkkinoihin. Uusi virustauti on nostanut esille uusia työmarkkinahaasteita, mutta samalla kärjistänyt jo aiemmin tiedossa olleita pitkäaikaisia rakenteellisia ongelmia.

Epidemia ei ole vaikuttanut kaikkiin palkansaajiin ja työpaikkoihin samalla tavoin. Kaikki palkansaajat eivät voi jatkuvasti tehdä etätöitä. Lukuisilla pienpalkka-aloilla ei ole mahdollisuutta etätöihin lainkaan. Muutoin sairaalat, kaupat ja vanhainkodit sulkisivat ovensa, rakentaminen ja liikenne eivät toimisi lainkaan.

Valitettavasti monilla toimialoilla työntekijöiden suojaamistoimenpiteet ja -käytännöt ovat edelleen lapsenkengissä. Ammattiyhdistysliikkeen tulisi entistä suuremmalla äänellä vaatia sekä hallitusta että työnantajia vastuulliseen toimintaan, varmistamaan, että työolot ovat turvallisia myös toistuvia asiakaskohtaamisia edellyttävissä tehtävissä.

Monet työntekijät ovat nostaneet esille huolensa esimerkiksi eri alojen riittämättömistä toimista, mutta yksittäisten työntekijöiden ääni ei aina riitä saamaan aikaan muutosta. Ammattiyhdistysliikkeellä on tärkeä tehtävä koronaepidemian monenlaisten haitallisten vaikutusten vähentämiseksi.

Ammattiyhdistysliikkeen historia ei ole vain palkkauksen vaan myös työolojen ja -turvallisuuden kehittämisen historiaa. Koronapandemian aikana ammattiyhdistysliikkeen ei tule unohtaa historiaansa, eritoten monien palkansaajien kertoessa, kuinka heidän jaksamistaan, huolenaiheita ja turvallisuuden tarvettaan on vähätelty tai jopa käsketty olemaan puhumatta koronavirustautiin liittyvistä asioista. Tällainen asenne koskee valitettavasti myös joitakin julkisen sektorin työnantajia.

Pandemian aikana lukemattomat suomalaiset palkansaajat altistuvat päivittäin vaaralliselle virustaudille, joka on vienyt jopa nuoria sairaalahoitoon ja jonka jälkioireista monet kärsivät. Työntekijän puolta pitävän ammattiyhdistysliikkeen tulee päämäärätietoisesti vaatia koronaturvallisia työskentelyolosuhteita kaikille työntekijöille.

Thomas Brand
Helsinki

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!