IPS/Milena Belloni

Maailman valtioiden tulisi julistaa siirtolaisten rahalähetysten siirto elintärkeäksi palveluksi. Niin vaaditaan YK:n siirtolaisjärjestö IOM:n ja Maailman ruokaohjelma WFP:n yhteisessä raportissa koronapandemian vaikutuksista maailman nälkätilanteeseen ja muuttoliikkeisiin.

Raportissa varoitetaan, että koronapandemian torjuntatoimet ovat häirinneet ihmisten liikkumista tavoilla, joiden seuraukset valkenevat ehkä vasta vuosien kuluessa. Pandemian ensikuukausina kansainvälinen siirtolaisuus väheni merkittävästi, mutta yhteiskuntien sulkemisesta johtuneet notkahdukset työllisyydessä ja ruokaturvassa johtivat pian työn etsintään muualta – ja välttämättömyyden saneleman siirtolaisuuden nousuun.

Pandemia ja sulut ovat koetelleet ankarimmin siirtolaisten rahalähetyksiä. Noin 800 miljoonaa ihmistä on niistä riippuvaisia, ja yli puolessa lähetyksiä saavista maista rahalähetykset kattavat yli viisi prosenttia bruttokansantuotteesta. Koska rahalähetykset ovat vuoden edetessä romahtaneet, yli 33 miljoonaa ihmistä uhkaa nälkä.

– Jos rahalähetykset kanavoidaan kunnolla ja samalla vähennetään lähettämisen kustannuksia, vaikutus kehitykseen on suuri. Rahalähetyspalvelujen hyvä hoito voi nopeuttaa kriisistä toipumista, IOM:n Rafaelle Robelin sanoo.

Omat tarpeet uhrataan

Rahalähetykset eivät kuitenkaan ole vähentyneet niin paljon kuin työttömyysluvuista voisi odottaa. Raportissa arvellaan, että monet siirtolaiset sivuuttavat omat tarpeensa, jotta voivat lähettää rahaa kotiin rakkailleen. Pitemmän päälle tämä ei kuitenkaan ole kestävä tapa tukea lähetyksiä saavia perheitä. Se on myös pahasta maille, jotka ovat rahalähetyksistä riippuvaisia.

ILMOITUS

Yhdistettynä 32 prosentin pudotukseen ulkomaisissa sijoituksissa, raaka-aineiden hintojen laskuun ja turismitulojen merkittävään kutistumiseen rahalähetysten pienentyminen todennäköisesti horjuttaa useiden valtioiden taloudellista vakautta.

Matkustusrajoitukset ja rahalähetysten väheneminen vaikuttavat suoraan köyhyyteen, ruokaturvaan, ravitsemukseen, terveyteen ja koulusaavutuksiin. Matkustusrajoitukset ovat myös saattaneet ajaa ihmisiä liikkumaan vaarallisissa olosuhteissa.

Jos rahalähetysten siirto julistettaisiin elintärkeäksi finanssipalveluksi, lähetysten saajaperheet voisivat paremmin tyydyttää ruoka- ja muut tarpeensa. IOM ja WFP kehottavat kansainvälistä yhteisöä myös takaamaan, että siirtolaisväestö saa riittävät terveys- ja sosiaalipalvelut.

Englanninkielinen versio