Kun olin nuori aikuinen, en oikein aina jaksanut lapsuudenkodin makuuni liian villiksi menevää ja tolkutonta joulunviettoa. Joka pensas, kaide, ovi, pöydännurkka, ja yleensäkin tyhjä tila oli koristeltu tontuin, valoin, kortein ja muilla jouluaihioilla. Radiosta raikasivat kauneimmat joululaulut tauotta illasta aamuun, läpitunkeva ja kaikkialla läsnä oleva piparintuoksu kyllästytti. Varhaiskeski-ikäisenä voin todeta, että aika monella on ollut ja on kurjemmin.

Salakavalasti lapsena pieteetillä vietetyt joulut ovat jättäneet pysyvän jäljen psyykeeni. Monta monituista vuotta teeskentelin, että olen kiireinen ja urbaani nuori henkilö, jolle joulu on muutaman päivän loma, jolloin voidaan toki syödä laatikoita, mutta yhtä viidellä eurolla ostettua punaista joulutähteä lukuun ottamatta asiaa ei tarvitse sen kummemmin valmistella. Joulu tuntui tällä tavalla aina jotenkin kummalliselta. En enää teeskentele, olen antanut periksi. Olen jouluhullu.

Kuuntelen etätöissä jouluradiota. Kotona joulutähtiä on viisi, ja niiden lisäksi on kynttelikköjä pari, kimaltelevia tähtikoristeita ja sohvatyynyjä, maljakoihin aseteltuja led-ketjuja, sekä erilaisia tonttukoristeita ja joulupalloja. Ulkona on toki jouluvalot omenapuussa, kuusessa, kaiteessa, seinässä ja räystäässä. Vaihdoin marraskuun lopulla keittiöön erilliset jouluverhot ja hankin joulupöytäliinan. Keittiöpyyhkeet on vaihdettu jouluaiheisiin. Hankin itselleni myös joulukalenterin, ja avaan luukun joka aamu innoissani. En edes syö pipareita, mutta leivoin niitä silti.

Aloitin valmistautumisen tämän vuoden jouluun jo kesällä. Ostin ensimmäisen enkelikellon elokuussa. Siitä se pikkuhiljaa katsos lähtee! Näin toimii järkevä ihminen, sillä olisihan se hirvittävä stressi kantaa kaikki tämä koristemäärä kotiin kerralla. Toki kaikki ei ole uutta, eikä vanhaa heitetä pois, mikäli se ei ole täysin rikki. Niitä kaikkia käytetään. Joulukortit askartelin itse. Kun jouluasiat ovat joulun jälkeen taas pilkkahintaan poistossa, pitää katsoa tarkkaan, saisiko lisättyä varastoon jotain, mitä nyt ei ole raaskinut. Koska jouluun on joulun jälkeen enää vain vuosi aikaa.

Joulu rauhoittaa mieltäni. En tiedä mitään sen parempaa kuin nukahtaa joulutähden valossa muuten pimeässä makuuhuoneessa. Kun olen myöntänyt olevani jouluhullu ja alkanut elää sen mukaisesti, ovat asiat alkaneet tuntua paljon helpommilta (terveisiä vaan kaikille kohtuullisuutta peräänkuuluttaville elämänhallinnan ohjeita julkisuudessa jakaville valmentajille ja konmarittajille). Edes joulun uskonnolliset piirteet eivät niin häiritse minua – toki minun elämässäni ne rajoittuvat pitkälti siihen, että jouluradiosta toisinaan tulee jokin Jeesuksesta kertova sävelmä.

ILMOITUS

Vasemmistolaisilla on joskus, eli monesti, kaksijakoinen suhtautuminen perinteisiin (ja perinteisesti konservatiivisiin) juhliin. Niiden uskonnollisuutta ja nykypäivänä ylitsevuotavaa kaupallisuutta kritisoidaan, ja erittäin hyvin perustein. Se kuitenkin johtaa usein siihen, että moni vasemmistolainen kieltää itseltään perinteet kokonaan. Erityisen vaikeaksi suhtautumisen tekee nykyään se, että äärioikeisto on ominut perinteet ja että ne on väännetty fiktiivisiksi suomalaiskansallisetnisiksi, koskemattomiksi osoituksiksi monoliittisesta ja muihin verrattuna paremmasta kulttuurista, jota uhkaa milloin mikäkin. Se tekee perinteistä vastenmielisiä, ilottomia, ja poissulkevia. Tärkeimmäksi asiaksi nousee se, että joulupöydässä on varmasti lihaisa kinkku eikä jotain muuta. Sellainen typeryys pilaa kenen tahansa joulun.

Jouluhullu ei siitä välitä, vaan on vapautuneesti jouluhullu. Hankin ehkä kuudennen joulutähden vielä ennen joulua, koska varmasti keksin, minne sen voisi ripustaa.

Kirjoittaja on Euroopan vasemmistopuolueen varapuheenjohtaja.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!