Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Sammutettua reaktoria päästään tarkastamaan tämän päivän aikana, arvioi yhtiön tekniikkajohtaja. STUK kertoo, että säteily ei haitannut ihmisiä eikä ympäristöä.

Häiriötilanteen vuoksi alas ajettu Olkiluodon ydinvoimalan kakkosreaktori saadaan tämän hetken arvion mukaan käyntiin ja palautettua verkkoon sunnuntaina, kertoo TVO:n tekniikkajohtaja Sami Jakonen STT:lle.

– Laitosta ajetaan nyt alas kylmään sammutustilaan. Tämän päivän aikana sinne hyvin päästään varmasti ja tehdään tiettyjä tarkastustoimia, joita tässä nyt suunnitellaan, Jakonen kertoo.

Syy kateissa

Vahvin epäily tällä hetkellä on venttiilivika.

TVO:n tiedossa ei ole, että reaktoriin olisi syntynyt vaurioita häiriötilanteessa.

– Tämähän tapahtui kaikki suljetussa reaktoripiirissä ja kaikki turvallisuusjärjestelmät toimivat suunnitellusti, Jakonen sanoo.

TVO:n mukaan häiriötilanne syntyi, kun reaktoriveden puhdistusjärjestelmään pääsi tavallista lämpimämpää vettä. Häiriötilanteen alkusyystä ei vielä ole täyttä varmuutta.

ILMOITUS

– Vahvin epäily tällä hetkellä on venttiilivika, mutta sitä vielä selvitellään. Jokin normaalista poikkeava häiriö sen on pitänyt olla, että sinne on sitä vettä päässyt.

Työntekijät eivät altistuneet

Säteilytilanne Olkiluodon ydinvoimalaitoksella ja laitoksen ympäristössä on normaali, tiedottaa Säteilyturvakeskus STUK. STUKin mukaan häiriöstä ei aiheutunut sellaista radioaktiivista päästöä, jolla olisi ollut vaikutusta ihmisille tai ympäristölle. Laitoksen työntekijät eivät myöskään altistuneet säteilylle.

Reaktorin polttoaine ei vaurioitunut häiriötilanteessa, joten uhkaa haitallisesta radioaktiivisesta päästöstä ei ollut, STUK kertoo.

STUKin mukaan reaktorin jäähdytyspiirin kohonneen säteilyn takia laitoksen turvallisuusjärjestelmät käynnistyivät automaattisesti, ja laitoksen henkilökunta aloitti ohjeiden mukaiset toimenpiteet ihmisten suojaamiseksi ja tilanteen selvittämiseksi.

STUK kertoo jatkavansa ydinvoimalaitoksen kakkosyksikön korjaustoimenpiteiden tehostettua valvontaa.