Kouluterveyskyselyt kertovat, että joka kymmenennellä lapsella ei ole läheistä ystävää. Hyvä uutinen on, että tunneasioissa ja kaveruudessa voi jokainen oppia paremmaksi.
Alle kouluikäisten ajattelu on vielä minäkeskeistä, toisen asemaan on vaikea samaistua. Pienen lapsen elämää helpottaa, jos hän oppii antamaan tunteilleen nimet ja kertomaan miltä hänestä tuntuu. Egosentrisessä kehitysvaiheessa lapsi ajattelee, että muut tuntevat ja kokevat maailman samalla tavalla kuin hän. Tämä on vanhempien hyvä ymmärtää, niin sanottu uhmaikäkin on vain ilman tahdon harjoittelua.
Leslie Patricellin Kiukuttaa (suomentanut Rauna Sirola, Lasten keskus 2020) on kovakantinen katselukirja kaikkein pienimmille. Se auttaa sanottamaan surun ja kiukun tunteita ja antaa vinkkejä tilanteiden laukaisemiseen.
Alle kouluikäisten ajattelu on vielä minäkeskeistä, toisen asemaan on vaikea samaistua.
Eppu Nuotion kirjoittama ja Kristiina Louhen kuvittama Sinä olet kaunis (WSOY 2020) kertoo Myrristä, joka pakenee pihalla kuulemiaan ikäviä sanoja mielikuvitusmaailman syövereihin. Vaarin rakastavat sanat saavat Myrrin tuntemaan itsensä maailman kauneimmaksi prinsessaksi.
Maikki Harjanteen Minttu on seikkaillut lastenkirjoissa vuodesta 1978 asti. Minttu ja ystävät (Otava 2020) vie lukijan Mintun päiväkotiin, jossa opetellaan kaveritaitoja. Jokainen haluaisi tietenkin oppia olemaan hyvä ystävä, sellaiseksi voi onneksi opetella.
Felicity Brooksin, Frankie Allenin, Mar Ferreron Monen sortin tunteet (suomentanut Tuuli-Maaria Rauta, Lasten Keskus 2020) on eskarilaisten ja alaluokkalaisten perheille sopiva tunnetaitojen opas. Kaikilla on kaikenlaisia tunteita, mutta niitä voi oppia tunnistamaan ja hallitsemaan. Kaikki tunteen menevät ohi, ne ikävimmätkin. Kirjan lopussa on aikuiselle tarkoitettuja vinkkejä, kuinka voi helpottaa lapsen tunnetaitojen kehittymistä – se tekee arjesta helpompaa koko perheelle.
Mari Kujanpään Akselin suru (kuvittanut Paula Mela, Otava 2020) kuvaa Akselin kokemuksen kautta hänen isomumminsa elämää palvelutalossa ja hiljaista hiipumista pois.
”On aivan pimeää, pitää silmiä sitten kiinni tai auki. Vaikka ajattelisi mitä, silmien eteen ei saa kuvia tulemaan, vain pelkkää mustaa kaikkialla. Mummi on kuollut, ja maailmasta ovat värit hävinneet.”
Surun keskellä helpottaa, että siitä ja kuolemasta saa puhua. Kirja kuvaa kauniin karusti palvelutalon elämää: ”Katson apeana palvelutalon pappoja ja mammoja, jotka nuokkuvat hiljaa tuoleissaan, hiljaa ja lukossa oman mielensä sisällä päivästä toiseen.”