Sotaa oli käyty jo 12 vuotta ennen kuin Ruotsi siihen liittyi vuonna 1630. Suomen kannalta sota oli sikäli harvinainen, että sitä ei käyty Suomen alueella. Sodan rasitus oli kuitenkin kova; suomalaisia sotilaita menehtyi taisteluihin ja tauteihin tuhansia. Lisäksi verot ja väenotot autioittavat monia paikkakuntia.
Perinteisesti Ruotsin liittymistä sotaan on pidetty sankaritekona, jolla puolustettiin katolisen keisarin vainoamia saksalaisia uskonveljiä. Tämä on kuitenkin vain osa totuutta. 1600-lukuun perehtynyt Olli Bäckström on kirjoittanut yksityiskohtaisiin aikalaislähteisiin perustuvan teoksen Lumikuningas, jossa hän keskittyy Ruotsin toimintaan Saksassa Kustaa II Adolfin aikana.
Bäckström näkee sodan liittyvän Ruotsin pyrkimykseen suurvallaksi. Hän toteaakin, että Kustaa Aadolf oli Saksaan suuntautuvalla sotaretkellään luonut ennakkotapauksen siitä, kuinka suurvaltaa laajennettiin hyökkäyssodalla ja maksatettiin sodankäynti valloitettujen maiden asukkailla.
Kustaa Adolfin armeija koostui vain osin kotimaisista joukoista, sillä suurin osa oli palkkasotilaita Saksasta. Mukana oli myös mm. skotlantilaisia joukkoja. Keväällä 1632 kuninkaalla oli aseissa 120 000 sotilasta, joista vain 13 000 oli ruotsalaisia ja suomalaisia.
Suomalaisia oli mukana ratsusotilaina, jotka vauraat talonpojat olivat verovapauden vastineeksi kustantaneet. Tätä eliittijoukkoa ryhdyttiin kutsumaan heidän taisteluhuutonsa mukaan hakkapeliitoiksi.
Polttolunnaat pelastivat rosvoukselta
Saksa oli täynnä pieniä ruhtinaskuntia ja kukoistavia kaupunkeja. Maata hallitsi teoriassa saksalais-roomalaisen valtakunnan Habsburg-sukuinen keisari, joka asusti Wienissä. Myös Espanja kuului Habsburgeille ja siten myös nykyinen Belgia, jossa käytiin sotaa itsenäistynyttä Alankomaita vastaan.
Ruotsin liittyminen sotaan kiihdytti taisteluja. Ruotsin armeija valloitti reilussa vuodessa suurimman osan Saksaa. Kustaan joukoille antautuivat muun muassa Berliinin, Hampurin, Frankfurtin, Prahan ja Münchenin kaupungit. Muutamat kahteen, kolmeenkin kertaan.
Sota oli pitkälti molemmin puolin kaupunkien valloitusta. Jos kaupunki antautui, se joutui maksamaan ns. polttolunnaat. Jos se vallattiin, niin usein seurauksena oli kaupungin ryöstö, joka merkitsi rosvousta, murhia ja raiskauksia.
Koska useimmiten kaupunkien varusväki oli palkkasotilaita, he saattoivat vaihtaa puolta eli liittyivät valloittajien joukkoon.
Siviilejä ei säästelty
Ruotsin joukot eivät olleet mitään puhtoista väkeä. Mitään systemaattista siviilien teurastamista aikalaislähteet eivät kuitenkaan todista. Pahimmista terroriteoista vastasivat keisarilliset (imperialistiset) joukot, joiden harjoittamat tuhopoltot, raiskaukset ja murhat ovat jättäneet vahvan jäljen saksalaisiin aikalaislähteisiin.
Pahimpina pidettiin kroaatteja, joka tarkoitti useista kansallisuuksista koottua kevyttä ratsuväkeä. Hakkapeliittojen rötöksistä ei sodan alkuvaiheessa ole merkintöjä, mutta eihän kukaan tuon aikakauden sotilas kovin viaton ollut. Ruotsalaisten omat asiakirjat eivät Bäckströmin mukaan salaile sitä, että sota Saksassa oli luonteeltaan eräänlainen ryöstöretki.
Westfalenin rauha solmittiin vuonna 1648 eli vasta 16 vuotta Kustaa Adolfin kaatumisen jälkeen. Ruotsi saavutti tuolloin hetkeksi suurvalta-aseman saaden merkittäviä alueita Pohjois-Saksasta. Myöhemmin sodat Tanskaa ja Puolaa vastaan lisäsivät Ruotsin valtakunnan aluetta.
Sodan suurin hävijä oli Saksan kansa. Sodan päättyessä Saksan asukasluku oli pienentynyt selvästi. Eri arvioiden mukaan se oli jopa kolmasosa tai ehkä kymmenesosa siitä mikä se oli 30 vuotta aikaisemmin.
Bäckströmin Lumikuningas kuvaa yksityiskohtaisesti Kustaa Adolfin taisteluja pitkin Saksaa aina kuninkaan kaatumiseen Lützenin kentällä 6. marraskuuta 1632. Se antaa myös loistavaa tietoa aikakaudesta, sen ihmisistä, heidän elämästään ja kohtalostaan suuren sodan pyörteissä.
Olli Bäckström. Lumikuningas. Kustaa II Adolf ja 30-vuotinen sota. Gaudeamus 2020.