Emma Grönqvist

– Ei etuuksien leikkaaminen eikä parantaminenkaan lisää välittömästi työtä ja työpaikkoja, kirjoittaa KU:n Sunnuntaivieras-kolumnisti SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Katja Syvärinen

Minulla on kolme 2000-luvun alussa syntynyttä tytärtä. He tulevat todennäköisesti opiskelemaan ainakin 25-vuotiaaksi asti ja toivottavasti saavat mielekkäitä töitä, joilla turvaavat elantonsa. Eläkkeelle jäämisestä he eivät osaa haaveilla, ja hyvä niin.

Työeläkeikä on heillä nykysäännösten mukaan yli 68 vuotta ja pitkä elämätön elämä on edessä ennen sitä. Niin hyvää on nykyisin ravinto ja terveydenhoito, että Tilastokeskuksen heidän ikäisilleen laskema eliniänodote on reilusti yli 80 vuotta. Aivan mahdollista on, että he elävät lähemmäs satavuotiaiksi. Ehtii sitä siis eläkkeelläkin olla.

Itse asiassa kenen tahansa mielestä pitäisi olla virhe, jos työkykyiset ihmiset siirtyvät pois työelämästä kuusikymppisenä, jopa ennen sitä.Todellisuus kuitenkin on toisenlainen.

Työelämän laatua, työaikajärjestelmiä, koulutusta ja palveluita pitää kehittää ajatellen myös yli kuusikymppisten aktiivista työntekoa.

Entinen työttömyyseläke ja siihen poluksi rakennettu ”putki”, nykyjärjestelmässä ansioturvan lisäpäivät, on yksi järjestelmistä, joka tekee näkyväksi, että lainsäätäjä, työmarkkinajärjestöt ja TE-palvelut ovat jossain vaiheessa nostaneet kädet pystyyn sen merkiksi, ettei tietyn ikäisille ihmisille uskota enää löytyvän työtä. Lisäpäiväjärjestelmän avulla työtön uusii ansiosidonnaisen työttömyysturvansa järjestelmän, ei työnteon kautta.

Työttömyyseläkkeen ja lisäpäivien kautta on siirtynyt eräänlaiselle varhaiseläkkeelle myös moni sellainen, jonka työkyky on heikentynyt niin, että hän itse asiassa kuuluisi työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta eipä vaan pääse.

ILMOITUS

Lisäpäivien ikärajan nostaminen on kyllä tilastojen valossa toiminut niin kuin on haluttu: työelämässä on pysytty vanhemmaksi. Mutta yhtä kaikki, irtisanomistilanteessa on irtisanottu. Jos ei vanhempia, niin sitten nuorempia.

Työllisyyden näkökulmasta yhden ikäluokan tilanteeseen tuijottaminen on pahimmillaan hölmöläisten peiton jatkamista: kun pidetään varpaat lämpiminä, olkapäät palelevat. Kun vanhemmat ovat töissä, nuoremmille ei ole töitä. Peittoa on siis oikeasti venytettävä joka suunnasta.

Ei etuuksien leikkaaminen eikä parantaminenkaan lisää välittömästi työtä ja työpaikkoja. Pitemmällä aikavälillä vaikutuksia syntyy, mutta ei se yksilöä välttämättä lämmitä. Siksi lisäpäivien kohtaloa pohtiessa on korostettu vahvan turvan ja suojasäännösten tarvetta. On tärkeää huolehtia koulutuksesta ja riittävästä tuesta uuden työn löytämiseksi.

Etuudet vaikuttavat työllisyyteen, mutta niiden perimmäinen tarkoitus ei saa unohtua. Etuuksien tehtävänä hyvinvointivaltiossa on turvata ihmisten toimeentulo. Toivon, että sen enempää puolueet kuin äänestäjätkään eivät ajattelussaan juutu yksittäiseen toimenpiteeseen, etuisuuteen tai sen poistoon.

Työttömäksi jäävien toimeentulosta on huolehdittava ja siihen on mahdollista kehittää monenlaisia malleja, myös nykyistä parempia. Tähän pitää myös sosiaaliturvauudistuksella tähdätä.

Työllisyyden hoito ei voi perustua pelkästään sosiaaliturvan rukkaamiseen. Työelämän laatua, työaikajärjestelmiä, koulutusta ja palveluita pitää kehittää ajatellen myös yli kuusikymppisten aktiivista työntekoa. Oppivelvollisuuden pidentäminen parantaa nuorempien ikäluokkien mahdollisuuksia työskennellä tulevaisuudessa pitempään.

Mutta jotta tulevaisuudessa riittäisi töitä ja toimeentuloa niin nuorille kuin vanhemmillekin, aina eläkeikään asti, tarvitaan lisää työpaikkoja. Tarvitaan suurempi peitto.