Lehtikuva/Tommi Anttonen

Ammattijärjestö selvityttää rekisterin lainmukaisuuden.

Mikäli Suomessa otetaan taas käyttöön valmiuslaki, on ainakin yksi osanen sitä varten jo valmiina. Työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) on luotu sovellus, jonka avulla töihin voidaan tarvittaessa kutsua ja velvoittaa kymmeniä tuhansia terveydenhuollon ”reserviläisiä” eli alan koulutuksen saaneita, kertoo Helsingin Sanomat keskiviikkona . Reservissä on jopa yli 100 000 hoitajaa.

Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi on tyrmistynyt uutisesta. Suomen hallitus ajamassa ehdoin tahdoin hoitajat barrikadeille, hän otsikoi aamuvarhaisella kirjoittamansa blogin .

”Keppiä ei siis tarjota vain julkisella sektorilla sote-alalla parhaillaan työskenteleville, vaan sitä kaavaillaan aktiivisesti myös hoitoalan töistä muualle siirtyneille ja yksityisellä sote-sektorilla työskenteleville”, Kirvesniemi kirjoittaa, ja kysyy, onkohan tässä mitään järkeä.

Hänen mukaansa Tehy on jo vuosia varoittanut yhä suurenevasta sote-alalta pois siirtyvien hoitajien joukosta huonojen työolojen ja palkan takia. Tehyn viestiä on kuitenkin vähätelty.

”HALOO, ARVOISA SUOMEN HALLITUS! Teillä on ollut koko syksy aikaa miettiä, miten hoitajien hyvinvointi ja jaksaminen turvataan koronan toisen aallon saapuessa ja miten heitä palkitaan muutoin kuin valaisemalla Finlandia-talo. Sen sijaan aikaa on käytetty reserviläisrekisterin luomiseen”, Kirvesniemi äimistelee.

ILMOITUS

Tehy aikoo selvityttää rekisterin lainmukaisuuden, mikäli sitä on rakennettu myös keväisen valmiuslain päättymisen jälkeen. ”Tulkitsemme valmiuslakia siten, että se mahdollistaa rekisteritietojen keräämisen ainoastaan valmiuslain voimassaoloaikana. Voimassaolon päättymisen jälkeenhän rekisterille ei enää ole tarvetta.”

”Onko todella niin, että Suomen hallitus ehdoin tahdoin ajaa hoitohenkilöstöä barrikadeille? Valmiuslakiin perustuva pakkotyömalli pandemiatilanteissa lienee ainutlaatuinen maailmassa ja on kiistatta hoitohenkilöstöä alistava”, kirjoittaa Kirvesniemi.

Hän jatkaa, että hallituksen ja eduskunnan ei ole pakko saattaa voimaan valmiuslain hoitohenkilöstöön kohdistuvia pakkolakimääräyksiä.

”Voidaan tehdä kuten muissa pohjoismaissa ja valtaosassa Eurooppaa: maksetaan joustamisesta. Ei keppiä vaan porkkanaa!”

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!