Lehtikuva/Roni Lehti

Pron Malinen näkee parannettavaa jalostamon tuotteiden elinkaariajattelussa.

Ammattiliitot ovat pettyneitä Nesteen yt-neuvottelujen lopputulokseen, joka merkitsee Naantalin öljynjalostamon sulkemista ensi keväänä. Teollisuusliiton mukaan näennäisesti asiallisesti hoidetuissa neuvotteluissa hukattiin mahdollisuus kehittää yhtiön toimintaa yhteistyössä henkilöstön kanssa.

– Jälleen kerran neuvotteluista jäi se kuva, että niitä käytiin jo ennalta päätetyn lopputuloksen saavuttamiseksi. Voisi kuvitella, että yhtiö, jossa aiemmin on noudatettu hieman toisenlaista neuvottelukulttuuria ja josta valtiokin omistaa ison siivun, olisi pystynyt parempaan, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto arvostelee.

Hänestä on valitettavaa, ettei suuri valtio-omisteinen yhtiö pystynyt parempaa neuvottelukäytäntöön. Nyt neuvotteluissa nähty menettely on omiaan murentamaan luottamusta yrityksen sisällä.

Pron puheenjohtaja Jorma Malinen näkee parannettavaa jalostamon tuotteiden elinkaariajattelussa. Öljynjalostuksen investoinnit tehdään yleensä pitkällä tähtäimellä.

– Naantalin toimintaa olisi pitänyt kehittää vuosien varrella. Vuonna 2017 investoitiin 90 miljoonaa ja tavoitteena oli toiminnan varmistaminen. Nyt kolme vuotta myöhemmin toimintaa ollaan ajamassa alas, joten toiminta näyttää lyhytnäköiseltä

ILMOITUS

Muutosturvaa ja tukipaketteja

Naantalissa työtä vaille jää 370 Nesteen työntekijää.

– Vähin, mitä Neste nyt voi tehdä, on antaa työtä vaille jääville palkollisilleen mahdollisimman hyvät eväät jatkoon. Luvattuja tukipaketteja, uudelleen koulutusta ja muutosturvaa tulee aidosti käyttää ja samalla pitää tukea työntekijöitä uuden työn tai koulutuksen löytämisessä. Tässä myös yhteistyön paikallisten viranomaistahojen kanssa on oltava saumatonta, Teollisuusliition Aalto sanoo.

Neste tarjoaa henkilöstölleen uudelleensijoitusvelvoitteen mukaisesti uusia työtehtäviä, joihin tarjotaan koulutusta. Paikkakunnan vaihtoa tuetaan muuttoavustuksella.

Irtisanottaville Neste tarjoaa eläkejärjestelyjä ja tukipaketteja, joihin sisältyy starttiraha tukemaan koulutusta tai yrittäjyyttä. Lisäksi yritys toteuttaa muutosturvaohjelmaa, johon sisältyy erilaisia uudelleen työllistymistä tukevia toimia.

– Monen työntekijän työnkuva muuttuu, kun tehtäviä uudelleenorganisoidaan. Nesteen on varmistettava, että jatkossa ei synny tilannetta, että osaaminen vanhenee, sanoo Pron Malinen.

Lintilä luottavainen jatkoon

Teollisuusliitto vaatii maan hallitukselta erityistoimia erityisesti Naantalin seudulle. Kyseessä on paikallisesti todella suuri työllistäjä. Valtiovallan ja Nesteen on myös arvioitava hyvin ennakkoluulottomasti ne ratkaisuehdotukset, joita asiaa tutkiva selvitysmies tekee.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä on luottavainen, että Naantalissa lakkautettavaan Nesteen jalostamoon löydetään uutta toimintaa. Alue on hänen tietojensa mukaansa jo herättänyt mielenkiintoa.

Tiedot perustuvat selvityshenkilöltä saatuihin väliraportteihin. Lintilä asetti syyskuun lopussa Naantalin seudun teollisen tulevaisuuden selvityshenkilöksi Patrian hallituksen puheenjohtaja Panu Routilan, joka on aiemmin toiminut muun muassa Konecranesin toimitusjohtajana.

– Väliraportit ovat antaneet uskoa siihen, että me tulemme löytämään siihen uusia toimijoita, Lintilä sanoo STT:lle.

Routila on Lintilän mukaan käynyt kartoitusta mahdollisista uusista toimijoista ja ollut heihin yhteydessä. Kiinnostusta on Lintilän mukaan eri aloilta sekä kotimaasta että ulkomailta. Alueen vahvuutena on Lintilän mukaan se, että logistiikka on valmiina.

Terminaali- ja satamatoiminta jatkuu Naantalissa.