Vasemmistonuorten puheenjohtaja Liban Sheikh vaatii kolumnissaan rajoja äärimmäisyyksille luonnon ja ihmisyyden puolesta.

Rajaton talouskasvu rajallisella planeetalla on mahdottomuus.

Tämä oli taustalla Vasemmistonuorten julkisuuteen nousseessa veropäivän 2020 ulostulossa sekä vaatimuksessa varallisuuserojen tasaamisesta osana siirtymistä kohtuutalouteen. Uutena ideana esitetty varallisuusrajojen käyttöönotto on mekanismi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siten osa johdonmukaista ympäristö- ja kohtuutaloutta.

Äärimmäinen eriarvoisuus ilmenee tänä päivänä siten, että kahdeksan rikkainta ihmistä maailmassa omistaa yhtä paljon kuin köyhempi puolikas. Suomessa varakkain kymmenen prosenttia omistaa taas lähes puolet kaikkien suomalaisten nettovarallisuudesta. Samalla varallisuuden verotusta on Suomessa vuosikymmenet heikennetty. Tämä on johtanut siihen, että noin 1/10 suomalaisista elää köyhyysrajan alapuolella. Myös yhä suurempi määrä kärsii palkkatyököyhyydestä erityisesti naisenemmistöisillä aloilla, kun työstä saatu palkka ei riitä elämiseen.

Suurituloiset maksavat kuitenkin veroja tällä hetkellä suhteessa vähemmän kuin keskiluokka. Samaan aikaan heidän hiilijalanjälkensä on kaikista suurin. Talouskeskustelussa tuleekin siirtyä äärimmäisen voiton tavoittelusta keskusteluun hyvinvoinnin turvaamisesta. Varakkaiden tulee kantaa kortensa kekoon, jotta saamme hidastettua ilmastonmuutosta, luotua ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä työpaikkoja sekä taklattua koronapandemian syventämän hoivakriisin. Vahva julkinen talous on ainoa väline, joka mahdollistaa siirtymän hiilinegatiiviseen yhteiskuntaan reilulla tavalla.

Varallisuuden rajaaminen ei ole siis ongelma, mahdottoman talouskasvun rajattomuus on. Harvojen superrikkaus tuottaa vastavoimanaan äärimmäistä köyhyyttä, demokratian heikentämistä sekä ympäristötuhon kiihdyttämistä. Oikeisto yrittää kääntää keskustelun hakoteille ja häivyttää tulo- ja varallisuuserojen kasvun merkitystä yhteiskunnille. Tarvitsemmekin nyt tilalle sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämmän talouden muutoksen. Toisin kuin rikkaat väittävät, superrikkaana oleminen ei ole ihmisoikeus – mutta ihmisarvoinen toimeentulo sekä puhdas luonto jälkipolville ovat.

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!