Lehtikuva/Leah Garton

Tyynenmeren kokeessa laivalta laukaistu torjuntaohjus tuhosi mannertenvälisen ohjuksen. Suomalaisasiantuntijan mukaan kauhun tasapainoa ylläpitävä vastaiskun kyky ei ole vielä uhattuna.

Yhdysvallat teki alkuviikosta Tyynellämerellä ohjuskokeen, jotka maan asevoimissa hehkutettiin ”virstanpylvääksi” ja ”uskomattomaksi saavutukseksi”. USS John Hill -sotalaivan laukaisema torjuntaohjus tuhosi Marshallinsaarilta laukaistun mannertenvälisen ballistisen ohjuksen (ICBM) taistelukärjen yläilmakehässä eli lähes avaruudessa.

Uutta kokeessa oli aiempiin vastaaviin verrattuna se, että ICBM-ohjuksen matka onnistuttiin katkaisemaan liikkuvalta alustalta laukaistulla torjuntaohjuksella (SM-3 Block IIA). Tämä voi lisätä huomattavasti torjuntajärjestelmän kattavuutta kiinteisiin asemiin verrattuna.

Kohde tosin ei ollut aito taistelukärki, ja se muun muassa liikkui hitaammin kuin vastaava kohde tositilanteessa.

Yhdysvallat virittelee lisää kykyä torjua mannertenvälisiä ydinohjuksia.

Vaikka kyseessä oli vasta Aegis-torjuntajärjestelmän kehitystyöhön liittyvä testi, nähtiin sillä myös asevoimien ulkopuolella mahdollisesti pitkäkantoisia vaikutuksia ydinasetasapainoon koko maailmassa.

– Tämä antaa lisää pontta Venäjän ja Kiinan käsitykselle, jonka mukaan Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmä kehittymisellä voi olla mahdollisesti kielteisiä vaikutuksia näiden maiden vastaiskukykyyn tulevaisuudessa, arvioi amerikkalainen ohjusasiantuntija Hans Kristensen Forbes-lehdelle.

ILMOITUS

Venäjän toisen iskun kyky ei ole toistaiseksi uhattuna

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian pääopettajan Oscar Lasseniuksen mukaan Tyynenmeren ohjuskoe ei itsessään vielä mullista kauhun tasapainoa, eli suurimpien ydinasevaltojen kykyä kostaa, jos niitä vastaan hyökätään. Strateginen viestiminen on sitten asia erikseen: torjuntakyvyn kehittäjä voi tietoisesti paisutella edistysaskelia, vastustaja taas kokemaansa uhkaa.

– Kyllähän sitä hehkuttamistakin aina jostain syystä tehdään, Lassenius sanoo.

Jos Yhdysvallat todella onnistuisi kehittämään operatiivisen, uskottavan ja kooltaan riittävän torjuntajärjestelmän, olisi muiden vastaus siihen Lasseniuksen mukaan todennäköisesti oman hyökkäyskyvyn parantaminen ja ydinkärkien määrän lisääminen.

Tällä hetkellä esimerkiksi Venäjällä on ydinasekalustoa niin paljon, että jouduttaisiin menemään pitkälle tulevaisuuteen, ennen kuin sen vastaiskun kyky merkittävästi rajoittuisi Yhdysvaltain paremmasta torjuntakyvystä, Lassenius sanoo. Lisäksi Venäjä on kehittänyt uusia asejärjestelmiä, joihin ballististen ohjusten torjuntakyky ei välttämättä tepsi.

– Tämähän on sillä tavalla raadollista, että riittää, kun vain muutama ydinohjus pääsee läpi, Lassenius muistuttaa.

Toinen asia on sitten se, että Venäjä on kyllä äänekkäästi arvostellut Yhdysvaltain Aegis-ohjuspuolustusjärjestelmää Puolassa ja Romaniassa sekä samaan järjestelmään kuuluvien sotalaivojen vierailuja lähialueillaan.

Tyynenmeren ohjuskoneen tehnyt USS John Hill -hävittäjä on yksi järjestelmään kuuluvista aluksista, samoin esimerkiksi Helsingissä muutama vuosi sitten vieraillut USS Ross, molemmat Arleigh Burke -luokan aluksia.

Mannertenvälisten ohjusten torjuntasopimus raukesi liki 20 vuotta sitten

Yhdysvaltain mahdollisista vastustajista Kiinan tilanne on Lasseniuksen mukaan mielenkiintoinen. Maa ei ole ollut halukas liittymään mihinkään ydinaserajoitussopimuksiin, koska se ei omien sanojensa mukaan aio koskaan käyttää ydinaseita ensimmäisenä ja koska maan ydinasearsenaali on suhteellisen pieni.

Lasseniuksen mukaan on mahdollista, että Kiina haluaa tulevaisuudessa lisätä ydinaseidensa määrää ja vaikka sukellusvenekykyään, jos se kokee Yhdysvaltain torjuntakyvyn vaarantavan omaa ydinpelotettaan.

Vielä rajallisempi iskukyky on Pohjois-Korealla, jonka mahdollista mannertenvälistä ohjusta vastaan Yhdysvaltain Alaskassa ja Kaliforniassa olevat kiinteät torjuntaohjuspatterit sekä Tyynellämerellä seilaavat ohjustorjunta-alukset voisivat muodostaa uskottavan kilven.

Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton/Venäjän välillä oli vuosina 1972–2002 voimassa ballististen ohjusten torjuntaan tarkoitettuja ohjuksia rajoittava ABM-sopimus. Se toimi kaksinapaisessa maailmassa ylläpitäen kauhun tasapainoa: hyökätä ei kannattanut, koska vastustajan kostoisku omalle maaperälle onnistuisi varmasti.

Kylmän sodan päätyttyä Yhdysvallat irtisanoutui sopimuksesta haluten parantaa ohjuspuolustustaan muita uhkia, kuten esimerkiksi Irania vastaan. Sen jälkeen ydinaseita rajoittavat sopimukset ovat kaatuneet yksi toisensa jälkeen, viimeisenä on ilmeisesti raukeamassa Venäjän ja Yhdysvaltain Uusi Start -sopimus ensi vuonna. Lasseniuksen mukaan on kiinnostavaa seurata, vaikuttavatko Yhdysvaltain torjuntaohjuskokeet tähän sopimusprosessiin.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!