Antti Yrjönen

Helsingin Vasemmistoliitto nimeää Paavo Arhinmäen pormestariehdokkaaksi joulukuussa.

Vasemmistoliiton puolueosastot ovat tehneet Helsingissä esityksiä pormestariehdokkaasta ensi vuoden huhtikuun kunnallisvaaleihin. Helsingin Vasemmistoliiton hallitus sai useita esityksiä, joissa tuettiin kansanedustaja ja kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Paavo Arhinmäkeä pormestariehdokkaaksi.

Piirihallitus esittää joulukuun alussa järjestettävälle syyspiirikokoukselle Arhinmäen asettamista piirijärjestön pormestariehdokkaaksi. Helsingin Vasemmistoliitto on huolissaan tavasta, jolla julkisessa keskustelussa kuntavaaleista brändätään pormestarivaaleja.

Piirihallitus muistuttaa, että kuntavaaleissa äänestetään valtuutettuja, ei pormestaria.

Helsingin Vasemmistoliiton piirihallitus muistuttaa, että kuntavaaleissa äänestetään valtuutettuja, ei pormestaria.

”Kaupunginvaltuusto on vaalien välillä kaupungin korkein päättävä elin ja kuntavaaleissa valittavat valtuutetut valitsevat viime kädessä pormestarin ja muut päätöksentekijät”, muistuttaa piirihallitus tiedotteessaan.

Keskittymistä pormestariehdokkaisiin ja yksittäisiin henkilöihin piirihallitus pitää harhauttavana, mikä vie huomion kaupunkilaisten todellisista poliittisista kysymyksistä. Pitkässä juoksussa näin heikennetään kuntademokratiaa.

ILMOITUS

Poliittiset voimasuhteet ratkaisevat

Arhinmäki muistutti tällä viikolla, että Helsingissä on kaksi suurta puoluetta kokoomus ja vihreät sekä kaksi keskisuurta puoluetta SDP ja vasemmistoliitto. Suuret puolueet muodostavat kahdestaan enemmistön, mutta myös vihreät, SDP ja vasemmistoliitto muodostavat enemmistön.

– Jos katsoo kaupunginhallituksen äänestyksiä, on pikemminkin punavihreä enemmistö voittanut niitä kuin pormestari. Eli lopulta kysymys ei ole ollut viimeisen neljän vuoden aikana pormestarin nimestä vaan poliittisista voimasuhteista, hän toteaa.

Pormestarikisaan ovat ilmoittautuneet Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan apulaispormestarina toimiva Nasima Razmyar (sd.), perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-Aho ja liike Nytin johtohahmo Harry ”Hjallis” Harkimo.

Nykyinen pormestari Jan Vapaavuori (kok) on ilmoittanut, ettei enää hae jatkokautta. Apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.) kertoi tällä viikolla Ylen A-studion keskustelussa palaavansa ehdokkuuteensa vuodenvaihteessa.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!