Lehtikuva/Emmi Korhonen

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo Financial Timesin haastattelussa, että jos Eurooppa ei onnistu saamaan koronaepidemiaa hallintaan, talous kärsii ja populistit lisäävät kannatustaan.

Marin sanoo lehdessä, että kansalaiset Euroopassa voivat syyttää hallituksia siitä, että ne ovat sulkeneet talouselämää, mikä on vaikuttanut heidän tuloihinsa ja työllisyyteensä.

– Tämä aiheuttaa enenevässä määrin mielenosoituksia ja toimii hyvänä alustana populistisille liikkeille ympäri Eurooppaa, hän sanoo.

Marinin mukaan populistiset liikkeet tarjoavat helppoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin, mutta heidän ratkaisunsa harvemmin ovat oikeita.

Marinin mukaan moni populistipuolue Euroopassa on menettänyt kannatustaan koronapandemian aikana ja äänestäjät ovat siirtyneet kannattamaan vallassa olevia puolueita. Hän on kuitenkin huolissaan siitä, että suuri yleisö alkaa olla väsynyt tilanteeseen.

ILMOITUS

– Luulen, että tilanne saattaa jopa pahentua ja ihmiset väsyä entistä enemmän. Tilanne on huonontunut syksyllä. Ihmiset haluavat usein löytää jonkun, jota syyttää, ja usein helpointa on syyttää valtiovaltaa ja poliitikkoja, hän sanoo lehdessä.

Marin toivoo, että Eurooppa laatisi yhteisen strategian koronavirusta vastaan. Hän puhui samasta toiveesta jo viikko sitten Politico-lehdessä.

Hän huomauttaa Financial Timesissa, että Suomi on ainoa EU-maa, johon koronavirus ei ole toisessa aallossa iskenyt rajusti. Suomen menestykseen taudin torjumisessa on hänestä vaikuttanut laaja testaaminen ja tartuntojen jäljittäminen.