Jarno Mela

Olen ollut syrjäytymisvaarassa olevien nuorten, vähävaraisten ja pitkäaikaistyöttömien ääni, ensimmäisen kauden valtuutettu sanoo.

Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Suldaan Said Ahmed pyrkii Helsingin apulaispormestariksi. Hän kertoi asiasta blogissaan maanantaina illansuussa.

Kevään 2021 kuntavaalikampanjaansa käynnistelevä Said Ahmed vastaa samalla perussuomalaisten pormestariehdokkaalle Jussi Halla-aholle, että Helsinki on kansainvälinen ja monikulttuurinen, jossa ihmiset käyttävät arjessaan monia eri kieliä ”ja moninaisuus on kaupunkimme brändi ja kulmakivi”.

Pormestariehdokkuudestaan perjantaina kertonut Halla-aho sanoi, että Helsingin ei tarvitse olla monikulttuurinen.

Suldaan Said Ahmed nimittää Halla-ahoa populistiksi, jonka on helppo huudella vaalien alla ja maalailla uhkakuvia.

Kun pitää kantaa vastuuta, ääni kellossa on erilainen, sillä Halla-aho on istunut kolmatta kautta eli yhteensä 12 vuotta Helsingin valtuustossa. Said Ahmed kirjoittaa, ettei tiedä yhtäkään konkreettista asiaa, mitä hän olisi saanut aikaiseksi tavallisten helsinkiläisten arjen parantamiseksi.

ILMOITUS

Hän kirjoittaa, ettei Halla-aho kykene tekemään yhteistyötä, eikä edes moikkaa valtuustokollegaa valtuuston käytävillä.

”Halla-aho ennusti blogikirjoituksessaan heti valtuustoon valintani jälkeen 2017, että luvassa on runsaasti pöyristymistä, järkyttymistä sekä puhetta rasismista. Hänen kirjoituksensa tarkoituksena oli tietenkin viihdyttää omia opetuslapsia. Mutta pahasti on Halla-aho aliarvioinut minut.”

”Heidät Halla-aho on unohtanut”

Itse hän sanoo ensimmäisellä kaudellaan oppineensa, että yksin ei voi saada asioita aikaiseksi. Pitää pystyä tekemään yhteistyötä yli puoluerajojen.

Valtuustokollegoidensa kanssa Suldaan Said Ahmed sanoo saaneensa edistettyä monia suuria asioita yhdenvertaisuuden ja helsinkiläisten elämänlaadun parantamiseksi.

”Itse asiassa olen ollut syrjäytymisvaarassa olevien nuorten, vähävaraisten ja pitkäaikaistyöttömien ääni. Heidät Halla-aho on vaalien jälkeen unohtanut. Halla-aho on vastustanut joka ikistä asiaa, jos hänen mielestään vaarana on, että myös pienituloiset työssäkäyvät maahanmuuttajat voisivat hyötyä.”

Päättäjillä oltava visio

Jatkossa Suldaan Said Ahmed haluaa jatkaa samaa työtä valtuustossa ja rakentaa kaikkien Helsinkiä, ”jossa kenenkään ei tarvitse pelätä ja erilaisuus nähdään rikkautena”.

”Jossa jokainen nuori voi kukoistaa täysin potentiaalinsa mukaan eikä perheen varallisuus ole esteenä harrastaa mieluisaa harrastusta, ja jossa yhteisöllisyys on meidän voimamme eikä lietsota vihaa.”

Hänen mukaansa Helsinki tarvitsee nyt jos koskaan päättäjä joilla on visio tulevaisuudesta, että Helsinki on maailman toimivin sekä tasa-arvoisin kaupunki.

”Koronan jälkeisessä maailmassa on myös sekä mahdollisuuksia että paljon tehtävää. Työttömiä on autettava ja panostettava mielenterveyspalveluihin. Meidän täytyy myös miettiä, mitä olemme oppineet tästä ajasta. Esimerkiksi turhia ulkomaanmatkoja ja seminaareja kaupungin tulee vähentää ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi siirtyä aina kun se on mahdollista etäkokouksiin ja seminaareihin.”

Vasemmistoliitto päättää pormestariehdokkaastaan joulukuussa.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!