Lehtikuva/Markku Ulander

STM: Tartuntoja todetaan tällä hetkellä niin paljon, että epidemiatilanne voi heikentyä nopeasti.

Koronavirusrokotteet tulevat Suomeen vähitellen sen jälkeen, kun ne ovat saaneet myyntiluvan, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek viikoittaisessa koronatilannekatsauksessa torstaina.

Tämän takia priorisoidaan se, ketkä rokotetaan ja missä vaiheessa, Nohynek kertoi. Ensimmäisessä vaiheessa rokotteita tulee maahan hyvin vähän, noin yhdestä kymmeneen prosenttia tarpeesta. Toisessa vaiheessa niitä saadaan rajoitettu määrä eli 11–20 prosenttia tarpeesta ja kolmannessa vaiheessa kohtuullinen määrä eli 21–50 prosenttia tarpeesta.

Valmistajien myyntilupien saamisesta riippuu, milloin Suomeen ylipäätään voidaan odottaa rokotteita, Nohynek lisäsi.

Nohynekin mukaan koronaviruksen takia asetetuista ja ohjeistetuista turvatoimista ei voida kuitenkaan luopua, kun rokote tulee.

– Emme tiedä tarpeeksi. Tämä tieto, mitä meillä tästä viruksesta on, se on noin 11 kuukautta vanhaa, se on niin uusi virus.

ILMOITUS

Maanantaina kerrottiin, että Pfizer ja Biontech ovat kehitelleet rokotteen, joka on testeissä estänyt 90-prosenttisen tehokkaasti koronaviruksen aiheuttaman taudin. Rokote antaa siis suojan taudin oireilta, mutta ei välttämättä vähennä tartuntoja tai estä viruksen levittämistä eteenpäin.

Nohynekin mukaan rokotetutkimuksissa onkin keskitytty selvittämään, estääkö rokote tautia ja erityisesti vakavaa tautia.

– Kysymyksiä altistuksen tai tartuttavuuden ehkäisemisestä, niitä saadaan vielä odottaa. Meidän pitää edelleen pitää kiinni meidän koronavarotoimista siihen asti, kunnes meillä on riittävästi tietoa.

Tällä hetkellä kehitteillä on yli 300 rokoteaihiota, Nohynek kertoo. Näistä kliinisessä vaiheessa tutkimusta on 54, joista kymmenen on viimeisessä eli tehotutkimusvaiheessa. Pfizerin ja Biontechin rokote kuuluu näiden kymmenen joukkoon.

Suomessa on muuta Eurooppaa parempi koronavirustilanne, tänään 198 uutta tartuntaa

Suomi on onnistunut puolustautumaan koronavirusta vastaan paremmin kuin muut Pohjoismaat ja Euroopan maat, kertoi puolestaan THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen. Muissa EU-maissa tilanne on huolestuttava, ylilääkäri lisäsi.

– Vaikka tilanne on pysynyt kutakuinkin samalla tasolla, ei voi luottaa siihen, että meidän tilanne pysyisi nykyisenkaltaisena, kun katsoo muuta Eurooppaa, Puumalainen sanoi.

Hänen mukaansa Suomen kannalta huolestuttavaa on rajojen ulkopuolella vaikeutunut tilanne. Sekä Ruotsin että Baltian maiden tilanne on heikentynyt.

– Esimerkiksi Ruotsin Norrbottenin nopeasti nouseva ilmaantuvuus on heijastunut jonkin verran Suomen puolelle rajaa, ja tätä tilannetta pitää erittäin tarkasti seurata, Puumalainen sanoi.

Puumalaisen mukaan Suomessa raportoidaan tänään 198 uutta koronavirustartuntaa. Keskiviikkoisen tiedon mukaan sairaalahoidossa oli 73 potilasta, joista 14 oli tehohoidossa.

Tällä hetkellä tartuntoja on eniten nuorilla ja nuorilla aikuisilla, Puumalainen kertoi.

Epidemia on kiihtymisvaiheessa Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Länsi-Pohjan, Pirkanmaan, Vaasan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiireissä sekä Ahvenanmaan maakunnassa.

Muut 14 sairaanhoitopiiriä ovat perustasolla, mutta muutamassa yksittäisessä kunnassa on kuitenkin siirrytty kiihtymisvaiheeseen. Nämä kunnat ovat Pohjois-Savossa Kuopio ja Siilinjärvi, Kymenlaaksossa Kouvola sekä Lapissa Rovaniemi.

Valtaosa uusista tartunnoista Hus-alueella, lähde tiedossa alle puolessa tapauksista

Osassa suurista kaupungeista koronavirustilanne on huolestuttava, kertoi sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki. Selvästi yli puolet viikoittaisista uusista koronavirustartunnoista onkin todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella.

Voipio-Pulkin mukaan Hus-alueen tartunnoista noin 40 prosentissa tartunnanlähde oli varmasti tiedossa ja 10–20 prosentissa lähde oli luultavasti tai todennäköisesti tiedossa. Muualla maassa lähde on tiedossa noin 80 prosentissa tartunnoista.

Jäljitetyistä tartunnoista valtaosa, 71 prosenttia, on tullut perhepiiristä tai muusta yksityiselämästä. Kahdeksan prosenttia tartunnoista on tullut ulkomailta, mikä on hieman enemmän kuin aiemmin.

Tartuntoja todetaan tällä hetkellä niin paljon, että epidemiatilanne voi heikentyä nopeastikin.

– Tilanteen äkillinen laajamittainen, ehkä jopa valtakunnallinen vaikeutuminen, sitä ei voida pois sulkea, Voipio-Pulkki sanoi.

Vaikka koronatilanteesta maalailtiinkin huolestuttavaa kuvaa, valon pilkahduksena oli tehohoitoa vaativien potilaiden pienempi määrä.

– Näyttää siltä, että sairaalahoitoon otetuista potilaista jonkin verran pienempi osa päätyy tarvitsemaan tehohoitoa kuin mitä tilanne oli viime keväänä, Voipio-Pulkki sanoi.

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa.
Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen.
Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!