Lehtikuva/

Suomessa on perjantaina raportoitu 266 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Viimeisen kahden viikon aikana on raportoitu 2 911 tartuntaa, mikä on 17 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Tartunnat ovat olleet nousussa myös, kun tarkastellaan viimeistä viikkoa suhteessa edelliseen viikkoon. Viimeksi kuluneen viikon aikana tartuntoja on raportoitu 1 475, mikä on 39 enemmän kuin edeltävällä viikolla.

Koronavirukseen liittyviä kuolemia on todettu yhteensä 361.

Eniten Uudellamaalla

Viimeksi kuluneen viikon aikana vahvistettuja tartuntoja on raportoitu eniten Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella, jossa tartuntoja on ollut 769. Varsinais-Suomessa vahvistettuja tartuntoja on ollut 122, Pohjois-Pohjanmaalla 50 ja Vaasan sairaanhoitopiirin alueella 38.

Yhteensä Suomessa on vahvistettu pandemian aikana 17 385 koronavirustartuntaa.

ILMOITUS

THL kertoo sairaalassa olevien koronapotilaiden määrän sekä mahdolliset uudet koronavirukseen liittyvät kuolemat myöhemmin tänään.

Sairaalahoidossa olevien määrä ja kuolemantapausten määrä kerrotaan kolmesti viikossa: maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Keskiviikkona kerrottiin, että Suomessa on todettu koronavirukseen liittyviä kuolemia yhteensä 361. Sairaalahoidossa oli tuolloin 65 koronapotilasta, joista tehohoidossa oli 15.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!