Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Ryhmänjohtaja Ville Tavion mukaan tuloerot saadaan näyttämään todellista suuremmilta ja verovaroja ”tuhlataan”.

Media ja monet poliitikot arvostelivat eilen tiistaina verottajan ratkaisua olla julkistamatta yli 4 000 suurituloisen verotietoja.

Perussuomalaisilla on tähänkin asiaan poikkeava näkökulma. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ihmettelee, miksi verotietojen uutisoinneissa keskitytään ihmisten tuloihin ennen veroja. Hänen mielestään oikea järjestys olisi se, kuinka paljon ihmiset ovat maksaneet veroja ja paljonko tuloista on jäänyt käteen verojen jälkeen.

– Verotietojen julkisuus on avoimuuden kannalta oikein, mutta eikö olisi rehellisempää uutisoida summat siitä, paljonko ihmisille on jäänyt rahaa käteen? Tavio kysyy.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajan mielestä tuloerot saadaan näyttämään paljon suuremmilta, kun ihmisten tulot uutisoidaan ennen veronmaksua.

Tavion mukaan tämä on omiaan ohjaamaan kansalaisten ajattelua vasemmistolaisemmaksi.

ILMOITUS

– Jos ihmiset saadaan unohtamaan, miten korkea palkansaajan verotus Suomessa on, se ruokkii tietysti mielikuvaa siitä, että vieläkin voidaan korottaa työntekijöiden veroja, Tavio sanoo.

– Työstä maksetaan Suomessa valtavasti veroja. Verotietojen julkistuksen tulisikin toimia kiitoksena ahkerille työntekijöille, jotka luovuttavat työpanoksestaan leijonanosan valtion tuhlattavaksi.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!