Lehtikuva/Irene Stachon

Kotidatassa on meneillään neljän viikon lakko. Tukilakkojen on määrä kestää kolme päivää, ellei sovintoa synny.

Ict-yritys Kotidataa koskevaan työkiistaan liittyvien tukilakkojen alku Elisassa, Teliassa ja muutamassa niiden alihankkijayrityksessä näyttää varmalta. Näin kertoo johtaja Antti Hakala ammattiliitto Prosta.

Hän uskoo, ettei tänään tapahdu mitään asian suhteen.

Tukilakkojen on määrä alkaa huomenna kello 6, ja niiden on määrä jatkua kolme päivää. Myöhemmin päivällä jatkuu Kotidataa koskevan kiistan sovittelu. Hakalan mukaan tukilakot ehtivät näin alkaa ennen sovittelua.

Kotidatan kiista koskee sitä, mitä työehtosopimusta sovelletaan yhtiön työntekijöihin. Pro katsoo, että Kotidatan henkilöstön palkat ja muut edut eivät vastaa ict-alan yleistä tasoa.

Pron mukaan Kotidata maksaa henkilöstölleen lähes puolet pienempää palkkaa kuin vastaavat ict-alan yritykset.

ILMOITUS

Työnantajapuolta edustava Palvelualojen työnantajat Palta on syyttänyt Prota työmarkkinahäiriköinnistä. Järjestö pitää Pron tukilakkoja käsittämättöminä ja vastuuttomina.

Kotidatan työntekijät kuuluvat ict-alan sopimuksen sijasta Kaupan liiton sopimuksen piiriin. Kotidata on Kaupan liiton jäsen. Työtuomioistuin ratkaisi hiljattain asian työnantajapuolen hyväksi. Pro ei ole hyväksynyt ratkaisua, vaan on jatkanut työtaistelutoimia.

Kotidatassa on parhaillaan meneillään neljän viikon lakko, joka loppuu 16. marraskuuta, ellei sovintoon päästä.

Voi vaikuttaa asiakaspalveluun

Tukilakot saattavat vaikuttaa operaattoreiden asiakaspalveluun. Teliasta kerrottiin viime viikolla, että tukilakon vaikutukset yritetään minimoida. Sen odotetaan silti näkyvän asiakkaiden suuntaan.

Yhtiön mukaan tukilakko näkyy todennäköisesti ruuhkautuneena asiakaspalveluna. Lakko saattaa vaikuttaa myös kauppojen aukioloaikoihin. Myös Elisan mukaan lakko voi vaikuttaa asiakaspalveluun.

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa.
Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen.
Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!