All Over Press/EPA/DAI KUROKAWA

”Naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia”

Päätöslauselma 1325 eli Naiset, Rauha ja Turvallisuus hyväksyttiin 31.10.2000. Viisi vuotta aikaisemmin naisten oikeuksista oli keskusteltu näyttävästi Pekingin naisten oikeuksien konferenssissa, jossa Hillary Rodham Clinton piti kuuluisan puheen. Hän julisti, että naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia.

Viime vuonna Suomi tuki päätöslauselman edistämistä noin 52 miljoonalla eurolla. Tästä summasta noin 46 miljoonaa kului ulkoministeriön rahoittamiin hankkeisiin.

Maailmalla on myös 112 Suomen kriisinhallintakeskuksen lähettämää asiantuntijaa operaatioissa ja sihteeristöissä. Näistä 11 keskittyy erityisesti sukupuoli- ja tasa-arvoteemoihin.

Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselmaan kuuluu neljä pääpilaria, joista ensimmäinen painottaa naisten osallistumista kaikkeen rauhantyöhön – neuvotteluista rauhanturvaoperaatioihin.

Toiseksi nostetaan naisten suojelu sukupuoleen kohdistuvasta ja seksuaalisesta väkivallasta. Kolmas painottaa konfliktin ennaltaehkäisemistä muun muassa saamalla sotarikolliset vastuuseen, kehittämällä lainsäädäntöä ja tukemalla naisten paikallisia konfliktinratkaisualoitteita.

Neljännen pilarin mukaan taas sukupuolinäkökulman pitäisi ohjata kaikkea toimintaa mutta erityisesti apu- ja elvytystoimintaa huomioimalla naisten ja tyttöjen tarpeita pakolaisleirien suunnittelussa.

Naisia tarvitaan rauhanneuvotteluissa ja kriisinhallintatehtävissä.

Naisverkostot ovat painottaneet rauhanneuvotteluissa kansallisen yhteenkuuluvuuden rakentamista ja nostaneet esiin niiden väestöryhmien huolia, joiden on muuten vaikea saada ääntään kuuluviin.

Kaksikymmentä vuotta sitten YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman 1325. Se tunnetaan paremmin nimellä Naiset, rauha ja turvallisuus.

Naiset kohtaavat sodissa erityisiä vaaroja, esimerkiksi seksuaalista ja sukupuoleen kohdistuvaa väkivaltaa. Päätöslauselmassa perätään naisille nykyistä merkittävämpää roolia kaikessa rauhantyössä lähtien rauhanneuvotteluista rauhanturvaamiseen.

Naisten osallistuminen rauhanneuvotteluihin on tärkeää, sillä tuolloin käsitellään laajempaa kokemusten kirjoa.

Konfliktinratkaisujärjestö CMI:n Women in Peacemaking -ohjelman johtaja Johanna Poutasen mukaan naiset katsovat ja kokevat yhteiskuntaa osittain eri tavalla kuin miehet niin konfliktialueella kuin muuallakin.

– Siksi heidän osallistumisensa mahdollistaa erilaisten ratkaisumallien luomisen. Sama pätee myös politiikassa laajemmin. Kun naisten osuus parlamenteissa kasvaa, he nostavat tutkimusten mukaan eri kysymyksiä päätöksentekoon, arvioi Johanna Poutanen Kansan Uutisille.

Naisilla laajempi ote
rauhasta sopimiseen

Poutanen mainitsee konkreettisina esimerkkeinä naisten panoksista CMI:n työn naisryhmien kanssa Libyassa ja Etelä-Sudanissa. Naisverkostot ovat painottaneet kansallisen yhteenkuuluvuuden rakentamista ja nostaneet esiin sellaisten väestöryhmien huolia, joiden on muuten ollut vaikea saada ääntään kuuluviin.

– Esimerkiksi Etelä-Sudanissa naisia kiinnostivat pikemmin kysymykset yhteisöjen taloudellisesta ja sosiaalisesta kehityksestä sekä oikeusvaltion toteutumisesta eikä niinkään keskustelu valtionjohdon tulevasta vallanjaosta, joka taas hallitsi virallista rauhanprosessia, Poutanen toteaa.

Alan tutkimus tukee arvioita naisten vaikutuksesta rauhanneuvotteluihin. Esimerkiksi vuonna 2018 julkaistun Women’s Participation in Peace Negotiations and the Durability of Peace -tutkimusartikkelin mukaan naisten allekirjoittamat rauhansopimukset sisälsivät enemmän pykäliä kuin sellaiset sopimukset, joiden allekirjoittajat olivat yksin miehiä.

Onnistunut rauhansopimus
riippuu tuesta

Naisten osallistuminen rauhanneuvotteluihin voi parantaa sopimusten inkluusiota, eli kuinka hyvin yhteiskunnan eri osapuolet ja ryhmät tulevat kuulluksi neuvottelussa. Onnistunut rauhansopimus riippuu osittain sen saamasta tuesta.

Ei siis riitä, että aseellisten ryhmien komentajat sopivat asioista keskenään. Rauhansopimukselle pitää olla laajempi tuki. Inkluusionkin on oltava aitoa. Eikä naisia tai muitakaan ryhmiä pitäisi tuoda paikalle vain patsastelemaan.

– Esimerkiksi Sudanin ja Etelä-Sudanin rauhanprosessien alkuvaiheisiin osallistui joidenkin sotilaskomentajien vaimoja. Heillä ei oikeasti ollut valtaa eivätkä he edustaneet ketään. Tämä ei ole ihanteellista. On tietenkin hyvä, että naisia nähdään kaikessa rauhantyössä enemmän, arvioi ulkoministeriön rauhanvälityksen johtava asiantuntija Sirpa Mäenpää.

”Äitien kärsimyksellä
ei ollut mitään rajaa”

Neuvottelupöytien lisäksi naisia tarvitaan myös kriisinhallintatehtävissä. Rauhanturvaaja Tarja Raappanan mukaan miehiä ja naisia ei kuitenkaan pitäisi nähdä erillisinä, paremmuudestaan kilpailevina toimijoina, vaan toisiaan täydentävinä.

Raappana itse lähti rauhanturvaajaksi ensimmäisen kerran huhtikuussa vuonna 1992, muutama kuukausi sen jälkeen, kun hän oli osallistunut ensimmäiselle naisille järjestetylle rauhanturvakoulutusjaksolle.

Silloin naisrauhanturvaajiin suhtauduttiin eri tavalla kuin nyt.

– Ministeri Elisabeth Rehn puolusti naisrauhanturvaajia, kun heitä kutsuttiin mediassa kenttäpatjoiksi, Raappana muistelee.

Lähi-idästä Raappanan matka jatkui entiseen Jugoslaviaan serbialueille, muutaman kilometrin päähän Sarajevon keskustasta. Siellä olisi kipeästi kaivattu Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselman suosituksia.

– Päiväkirjamerkintäni noilta ajoilta ovat lohduttomia. Kunpa päätöslauselma 1325 olisi tuolloin ollut ohjaamassa toimintaa, sanoo Raappana.

Hän kertoo ryhtyneensä oman toimensa ohessa tekemään tiivistä yhteistyötä yhdysvaltalaisen esimiehensä ja kansainvälisten sotilaiden kanssa.

– Keräsimme ja jaoimme pulpetteja ja koulutarvikkeita kouluihin, ruokaa ja vaatteita erityisesti haavoittuvassa asemassa olleille ihmisille. Tiesit olevasi oikealla asialla, kun leskirouva puristi kättäsi iso lapsilauma kintereillään ja kuivasi kyyneleitään nuhjuiseen esiliinaansa. Sanoja ei tarvittu. Äitien kärsimyksellä ei ollut mitään rajaa, Raappana kertoo sähköpostitse.

Ennakkoluulot
ovat vieläkin este

Päätöslauselma 1325:n suositukset eivät ole laillisesti sitovia, eikä YK voi määrätä, kuinka monta naista rauhanneuvottelujen delegaatioissa pitäisi olla.

Kahdenkymmenenkään vuoden jälkeen tilanne ei näytä erityisen rohkaisevalta. Ajatuspaja Council on Foreign Relationsin mukaan vuosina 1992–2018 vain 13 prosenttia neuvottelijoista, kolme prosenttia sovittelijoista ja neljä prosenttia suurten rauhanprosessien allekirjoittajista oli naisia.

Sirpa Mäenpään mukaan paljon on vielä tehtävää etenkin ennakkoluulojen kitkemisessä.

– Joku saattaa ajatella, ettei naisia tarvita, koska he eivät osallistu taisteluihin. Mutta tulitaukosopimuksissa sovitaan menneisyydestä, kun taas rauhanneuvotteluissa sovitaan tulevaisuudessa. Tästäkin syystä naisia tarvitaan, Mäenpää sanoo.

Riku Isohella/CMI

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin muistuttaa, että naiset ovat paikallisilla tasoilla esimerkiksi Syyriassa olleet vetovastuussa monesta konfliktinratkaisualoitteesta ja nämä saattavat näkyä kansallisella tai kansainväliselläkin tasolla.

Esimerkiksi maan koko puoluekenttää yhdistävä Syrian Women’s Advisory Board antaa yhteisiä näkemyksiä YK:n pääsihteerin erityisedustajalle.

Sodat ja konfliktit
muuttavat muotoaan

Rohkaisevista esimerkeistä huolimatta kaikki haastateltavat ilmaisevat myös huolensa naisten asemasta rauhantyössä. Naisten tie rauhanneuvotteluihin ja rauhanturvaoperaatioihin on vielä pitkä ja kivinen.

CMI:n Johanna Poutasen mukaan päätöslauselma 1325 on pääpiirteiltään hyvä, mutta sitä pitäisi toteuttaa entistä ponnekkaammin eikä vain sanojen vaan myös tekojen kautta.

Rauhanturvaaja Tarja Raappana painottaa, että on tärkeää saada myös miehet sitoutettua sukupuolikysymyksiin, sillä muuten ponnistelut tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi ovat vaikeita.

Kahdenkymmenen vuoden aikana myös sodat ja konfliktit ovat muuttuneet, mikä Mäenpään mukaan luo aivan erityisiä haasteita naisille.

Pyssyjä paukuttelee yhä useampi ja erilaisempi ryhmä, joiden sotilaita on entistä vaikeampi saada vastuuseen esimerkiksi sukupuoleen kohdistuvasta väkivallasta.

”Naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia”

Päätöslauselma 1325 eli Naiset, Rauha ja Turvallisuus hyväksyttiin 31.10.2000. Viisi vuotta aikaisemmin naisten oikeuksista oli keskusteltu näyttävästi Pekingin naisten oikeuksien konferenssissa, jossa Hillary Rodham Clinton piti kuuluisan puheen. Hän julisti, että naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia.

Viime vuonna Suomi tuki päätöslauselman edistämistä noin 52 miljoonalla eurolla. Tästä summasta noin 46 miljoonaa kului ulkoministeriön rahoittamiin hankkeisiin.

Maailmalla on myös 112 Suomen kriisinhallintakeskuksen lähettämää asiantuntijaa operaatioissa ja sihteeristöissä. Näistä 11 keskittyy erityisesti sukupuoli- ja tasa-arvoteemoihin.

Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselmaan kuuluu neljä pääpilaria, joista ensimmäinen painottaa naisten osallistumista kaikkeen rauhantyöhön – neuvotteluista rauhanturvaoperaatioihin.

Toiseksi nostetaan naisten suojelu sukupuoleen kohdistuvasta ja seksuaalisesta väkivallasta. Kolmas painottaa konfliktin ennaltaehkäisemistä muun muassa saamalla sotarikolliset vastuuseen, kehittämällä lainsäädäntöä ja tukemalla naisten paikallisia konfliktinratkaisualoitteita.

Neljännen pilarin mukaan taas sukupuolinäkökulman pitäisi ohjata kaikkea toimintaa mutta erityisesti apu- ja elvytystoimintaa huomioimalla naisten ja tyttöjen tarpeita pakolaisleirien suunnittelussa.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!