Lehtikuva/Vesa Moilanen

Hallitus arvioi parhaillaan keinoja Vastaamon tietomurron uhrien auttamiseksi – päätöksiä ei Marinin mukaan tehdä vielä tänään.

Keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon mielestä voisi olla hyvä antaa Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurto Onnettomuustutkintakeskuksen selvitettäväksi. Onnettomuustutkintakeskus voisi Saarikon mielestä käydä läpi vastuut ja hahmottaa, miten vastaavalta jatkossa vältytään.

– Olisi syytä ajatella, että 2020-luvulla kyberturvallisuus, tietomurrot ja tämänkaltaiset erittäin huolestuttavat tapahtumat voisivat olla asioita, joita ruodittaisiin kuin onnettomuuksia, Saarikko sanoi toimittajille ennen hallituksen kokousta Säätytalossa.

Saarikon mielestä pitää myös arvioida, onko syytä kirjata lakiin tiukempia vaatimuksia sosiaali- ja terveydenhoitoalan tietoturvasta.

Hallitus arvioi tänään, miten Vastaamon tietomurron uhriksi joutuneita voitaisiin auttaa ja miten varmistetaan, ettei vastaavaa enää tapahdu.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan hallitus esimerkiksi arvioi, voisivatko Vastaamon tietomurron uhrit saada vaihdettua henkilötunnuksensa. Marinin mukaan päätöksiä ei vielä tänään tehdä, koska kyse on epävirallisesta hallituksen iltakoulusta. Hallitus kuulee hänen mukaansa eri viranomaisia keinoista, joilla uhreja voitaisiin auttaa.

ILMOITUS

– Tämä on erittäin järkyttävä (tilanne) ja koskettaa erittäin monia suomalaisia. Uhrit tarvitsevat tukea ja apua. Pohdimme niitä keinoja, joilla parhaalla tavalla voisimme auttaa, Marin sanoi.

Henkilötunnusten laajempi uudistus käsitellään erikseen

Henkilötunnuksiin oli tarkoitus tehdä tällä hallituskaudella iso uudistus, jossa kaikkien suomalaisten tunnukset olisivat vaihtuneet, ja niistä olisi samalla tehty sukupuolineutraaleja. Näin suuresta uudistuksesta kuitenkin peräännyttiin, koska se olisi tullut liian kalliiksi.

Saarikon mukaan keskusta vastusti uudistusta, joka olisi maksanut satoja miljoonia euroja. Se ei hänen mukaansa olisi nopea ratkaisu Vastaamon tietomurron uhreille, vaan kokonaisuudistus käsitellään erikseen.

– Kannatamme tietenkin sitä, että henkilötunnusuudistus tehdään siltä osin kuin se on välttämätöntä ja jotta kaikilla suomalaisilla identiteetin tunnistaminen on turvallista ja mahdollista jatkossakin.

Vastaamon tietomurto on nostanut esiin myös kysymyksen verkkotunnistautumisen vahvuudesta. Verkossa asiointiin voi riittää se, että tietää nimen, asuinosoitteen ja henkilötunnuksen. Nyt harkitaan, pitäisikö tunnistautumisen aina tapahtua esimerkiksi pankkitunnusten tai mobiilivarmenteen avulla.

Iltakoulussa hallituspuolueet keskustelevat myös tieliikenteen päästöjen vähentämisestä, josta julkistettiin eilen asiantuntijoiden ehdotuksia.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!