Lehtikuva/Stringer

Tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon ihmisiä on lakossa, ei ollut. Viranomaiset painostavat ihmisiä pysymään töissä.

Valko-Venäjän oppositiojohtajan Svjatlana Tsihanouskajan mukaan opposition kannattajat ovat aloittaneet maanantaina maassa yleislakon.

Oppositio oli antanut maata johtavalle Aljaksandr Lukashenkalle sunnuntaihin asti aikaa väistyä vallasta, vapauttaa poliittiset vangit ja lopettaa poliisiväkivalta. Näin ei käynyt, ja poliisi tukahdutti sunnuntaina jälleen kovilla otteilla suurmielenosoituksen maan pääkaupungissa Minskissä.

– Tänään kansan lakko alkaa. Valtiollisten tehtaiden ja yritysten työntekijät, julkisen liikenteen työntekijät ja kaivostyöläiset, opettajat ja opiskelijat ovat lakossa tästä aamusta lukien, Tsihanouskaja sanoi Telegram-kanavallaan.

Oppositiojohtaja kehotti myös yksityisten yritysten työntekijöitä, papistoa ja urheilijoita liittymään lakkoon. Tsihanouskaja ei kertonut, kuinka paljon ihmisiä oli mennyt lakkoon.

”Viranomaisten painostus on armotonta”

Valko-Venäjän ammattiliittojen keskusjärjestöä johtava Aleksander Jarotshuk kertoi olevansa tietoinen lakosta.

ILMOITUS

– On kuitenkin vaikea ennakoida, kuinka pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään, koska viranomaisten painostus on niin armotonta, hän pohti.

Oppositiojohtaja Tsihanouskaja muistutti perjantaina, ettei oppositio määrää ketään lakkoon.

– Tiedän, että monet ihmiset pelkäävät menettävänsä työnsä. Emme ole vaatimassa ketään lakkoon, ihmiset itse päättävät, ovatko valmiita siihen, Tsihanouskaja sanoi vieraillessaan Tanskassa.

Valko-Venäjän sisäministeriön mukaan sunnuntain mielenosoituksissa Minskissä ja muualla maassa pidätettiin noin 500 ihmistä.

Lukashenka väitti voittaneensa elokuun alussa pidetyt presidentinvaalit. Ne olivat kuitenkin monien mukaan vilpilliset, eikä esimerkiksi EU enää tunnusta Lukashenkaa Valko-Venäjän presidentiksi.

Tsihanouskaja, joka oli Lukashenkan vastaehdokkaana vaaleissa, pakotettiin niiden jälkeen pakenemaan Valko-Venäjän naapurimaahan Liettuaan.

Valkovenäläiset ovat marssineet elokuun alusta lähtien säännöllisesti suurissa protesteissa. Useita ihmisiä on kuollut mielenosoituksissa ja tuhansia on pidätetty.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!