Lehtikuva/Teemu Salonen

Vain kolmannes luottamushenkilöistä kokee työntekijöiden olevan sopimistilanteessa tasavertaisessa asemassa työnantajan kanssa.

SAK:n luottamushenkilöpaneelin kyselyssä 59 prosenttia vastaajista kertoo, että heidän työpaikallaan on tehty paikallisia sopimuksia kahden viimeisen vuoden aikana. Osuus on sama kuin vuonna 2016, mutta hieman pienempi kuin kaksi vuotta sitten, jolloin luku oli 64 prosenttia.

47 prosenttia sopimuksia tehneiden työpaikkojen vastaajista on sitä mieltä, että työpaikalla sopiminen sujuu yleensä hyvin. Paikallisen sopimisen onnistumista ovat edesauttaneet varsinkin henkilöstön vahva tuki luottamushenkilöille, jota painotti yli puolet vastaajista, sekä ammattiliiton tai ammattiosaston tuki ja työpaikan luottamuksellinen ilmapiiri.

SAK:n työehtoasiantuntija Karoliina Huovila korostaa, että paikallisen sopimisen perusedellytyksenä on avoimuus ja luottamus.

– Työpaikkakohtainen sopiminen työehdoista ei toimi ilman sujuvaa ja tasavertaista neuvottelu- ja luottamusmiesjärjestelmää. Kun pelisäännöt sovitaan alakohtaisesti työ- ja virkaehtosopimuksilla, paikallinen sopiminen toimii molempiin suuntiin.

Kaikkein eniten paikallista sopimista on jarruttanut työnantajapuolen haluttomuus sopimiseen: näin vastasi 53 prosenttia niistä luottamushenkilöistä, joiden työpaikalla on tehty paikallisia sopimuksia. Myös työnantajan painostus- tai saneluyritykset ovat vaikeuttaneet sopimista, kertoi 50 prosenttia vastaajista.

ILMOITUS

Edelleen työnantajien sanelua

Vain kolmannes luottamushenkilöistä kokee työntekijä- ja työnantajapuolten olleen neuvotteluissa tasavertaisia. Lähes puolet vastaajista on lisäksi sitä mieltä, että työntekijät ovat voineet vaikuttaa paikallisen sopimuksen sisältöön vain vähän tai ei lainkaan.

– Lukujen perusteella paikallinen sopiminen perustuu edelleen vahvasti työnantajan saneluun. Siksi työntekijän turvana pitää jatkossakin olla ammattiliiton neuvotteleman työehtosopimuksen vähimmäisehdot, joita on noudatettava paikallisen sopimisen epäonnistuessa, Karoliina Huovila toteaa.

Palkoista sovitaan paikallisesti usealla SAK:laisella työpaikalla. Niistä luottamushenkilöistä, joiden työpaikoilla on tehty paikallisia sopimuksia, 38 prosenttia kertoo, että nyt voimassa olevan työehtosopimuksen palkankorotuksista on sovittu osittain tai kokonaan paikallisesti.

Muita yleisiä paikallisesti sovittuja asioita ovat luottamushenkilöiden ajankäyttö ja korvaukset, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat, työajan tasoittumisjärjestelmät sekä lomien pituudet ja ajankohdat.

SAK toteutti paikallista sopimista koskevan luottamushenkilöpaneelin syyskuussa 2020. Kyselyyn vastasi yhteensä 840 SAK:laisilla aloilla toimivaa luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!