Mikko Kyrönviita

Vammaistaide on tärkeimpiä taidemuotoja elinaikanamme, se on muokannut käsitystämme ihmisyydestä perustavasti.

Meidän tulee tukea jatkuvaa vallankumousta ja muistaa, että maailma ei ole koskaan valmis.” Näin kirjoitti Otso Kantokorpi kymmenen vuotta sitten. Hän toivoi vallankumousta kulttuurissa ja ihmiskuvassamme, ja hän näki sen siemenenä vammaistaiteen.

Vasta 30 vuotta sitten alettiin yleisesti ymmärtää, että vammaisuus syntyy ihmisen ja ympäristön suhteesta eikä ole pelkästään yksilön tilaa kuvaava käsite. Selkeää rajaa vammaisuuden ja vammattomuuden välille ei voida siksi vetää. Aiemmin vammaisuus ajateltiin ihmisen henkilökohtaisena lääketieteellisenä ongelmana.

Taiteen avulla tätä kysymystä on voitu käsitellä vallankumouksellisin tavoin. Hyvä esimerkki siitä, miten vammaisryhmät pystyvät kantokorpilaiseen kumoukseen on ITE-taide, jonka myötä löytyi paitsi kokonaan uusi taiteen alue, myös uusi ihmiskäsitys. Suurin osa ITE-taiteilijoista tunnettiin kotiseuduillaan alun perin kylähulluina. Kun heidän tekemäänsä taiteeseen alettiin perehtyä, ymmärrettiin sen avaavan kokonaan uuden sivun kulttuurissa. Ihmiset, joille aiemmin oli lähinnä naurettu, nähtiinkin yhtäkkiä heidän tekemänsä taiteen kautta. Heissä olikin jotain perustavalla tavalla arvokasta.

“Mikään mikä syntyessään kiinnostaa yli seitsemää ihmistä, ei voi muuttaa massojen tietoisuutta”.

Kuvataiteilija Merja Metsänen tunnisti tämän varhain ja sisällytti ITE-taiteen osaksi perustamaansa taidekeskus Haihatusta, joka sijaitsee Joutsassa. Pelkkä Googlen kuvahaku paljastaa, miten mullistavaksi Haihatus sen myötä muuttui. Erkki Pirtola tunsi ITE-maailman luultavasti parhaiten, sillä hän vieraili säännöllisesti taiteilijoiden luona ja kuvasi heitä videokameralla. Näitä videoita hän käytti opettaessaan taidekouluissa ja sisällytti siten itseoppineiden taiteilijoiden työn nuorten kuvataiteilijoiden maailmaan. Lopputulos on saumaton. Taide sai liikkumatilaa ja ilmaa.

Kulttuurin suurimmat muutokset ovat aina syntyneet syrjässä katseilta. Nasaretin kaupunki oli maailman hylkäämä kyläpahanen. Barbizon oli tuhannen asukkaan maaseutukylä. Bauhaus syntyi Weimarin nukkuvaan pikkukaupunkiin. Runoilija Leevi Lehto puki tämän ajatuksen motokseen: ”Mikään mikä syntyessään kiinnostaa yli seitsemää ihmistä, ei voi muuttaa massojen tietoisuutta”.

ILMOITUS

Taiteella on kyky saada meidät näkemään maailma uusin silmin, uudella tavalla. Ja uusi näkökulma ei tietenkään milloinkaan ole ilmeinen. Siksi se niin usein syntyy marginaalissa. Hyvä taide kykenee tekemään tuoreita havaintoja ja näkemään kaiken ensimmäistä kertaa.

Vammaistaiteen vahvuus on, että se onnistuu tässä niin monessa suhteessa. Sen välityksellä olen nähnyt maailman uutena lukuisia kertoja. Viimeisimpänä innostuin MC Ceparista, puhevikaisesta rap-artistista, joka riisuu ihmisyyden paljaaksi stereotypioista. Hän ei ole sankari eikä uhri, hän haluaa yksinkertaisesti olla samalla viivalla muiden ihmisten kanssa. Juuri tätä on taiteen kapinallisuus ja marginaalin muutosvoima. Se tulee jostakin, jota ei osattu edes ajatella ja lisää käsitystämme kulttuurista uusille alueille. Se voi tapahtua pienimuotoisesti tai se voi olla massiivista, kuten kokonainen uusi estetiikka.

Taiteen vastustamattomin piirre on, että se ei noudata lakia, vaan luo omat lakinsa. Vähemmistöjen näkökulmassa on lähtökohtaisesti jotain kumouksellista, sillä vähemmistö on määritelmällisesti sivullisen roolissa. Vähemmistössä piilee ”jatkuva vallankumous” jokaisella kauppareissulla, jokaisena koulupäivänä, kaikissa ympäristöissä, joissa he identifioituvat toisiksi.

Siksi vammaistaide saattaa jäädä näkyvimmäksi jäljeksi kulttuuristamme, sillä vammaiset lähtökohtaisesti lisäävät ihmisyyden liikkumatilaa.

Kynnys ry jakaa joka vuosi Vimma-palkinnon vammaiskulttuurille. Olen nyt toista vuotta mukana raadissa, ja se on ollut antoisimpia töitä, joita olen saanut tehdä. Työn hankaluutena on tosin se, että vaikka vammaistaide näkyy ympärillämme alati, se yksilöityy muutamiin tekijöihin, kuten Signmarkiin, Pertti Kurikan Nimipäiviin tai Kaisa Lekaan. Sen vuoksi metsää on usein vaikea nähdä puilta.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!