Lehtikuva/Laura Kotila Valtioneuvoston Kanslia

Sovittu menokehys joustaa vielä tänä vuonna, mutta ensi vuonna sen ulkopuolelle menisivät vain koronamenot.

Akuutteihin koronamenoihin ohjataan taas lisää rahaa, kun hallitus neuvottelee vuoden seitsemännestä lisäbudjetista. Neuvottelut alkavat Säätytalossa kello 13.

Asialistalla on myös koronatilanne ja siihen liittyvät toimet.

Lisärahaa suunnataan muun muassa kunnille, sairaanhoitopiireille ja yritysten kustannustukeen. Kuntien valtionosuuksiin esitetään 400 miljoonan euron lisäystä koronan aiheuttamien kustannusten kattamiseen ja muun muassa maskien hankintaan vähävaraisille.

Yritysten kustannustuki on saamassa jatkoa, mistä hallitus päätti jo syyskuun lopussa. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan tuki on suunnattu kiinteiden kustannusten ja palkkamenojen korvaamiseen, mutta sillä ei korvata liikevaihdon laskemista.

Lakia sorvataan pika-aikataululla, jotta tukien haku saataisiin avattua vielä tämän vuoden puolella. Tämä on edellytys sille, että raha voidaan ottaa tämän vuoden lisäbudjeteista.

ILMOITUS

Ensi vuonna ylimääräisiin menoihin on tarkoitus suhtautua tiukemmin, kun hallitus palaa hallitusneuvotteluissa sovittuun menokehykseen. Liikkumavaraa jätetään kuitenkin yhä koronamenoihin. Hallitus sopi budjettiriihessä, että kaikki koronaan liittyvät välittömät kustannukset, kuten testaukseen, jäljittämiseen, karanteeneihin, potilaiden hoitoon, matkustamisen turvallisuuteen sekä rokotteeseen liittyvät menot katetaan ylimääräisinä menoina kehyksen ulkopuolelta.

Ensi vuodelle on varattu ylimääräiset 500 miljoonaa euroa yllättäviin koronan aiheuttamiin tarpeisiin. Sen lisäksi voidaan tehdä lisäbudjetteja.

Valtio on ottamassa tänä vuonna uutta lainaa lähes 19 miljardia euroa. Tänään käsittelyssä oleva lisäbudjetti kasvattaisi lainanottoa valtiovarainministeriön ehdotuksen mukaan 1,13 miljardia euroa.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!