Lehtikuva/Vesa Moilanen

Työryhmän mukaan nykyinen tila altistaa syrjinnälle ja muille oikeudenloukkauksille. 50 järjestöä kiirehtii uudistusta.

50 suomalaista järjestöä julkaisi torstaina kannanoton, jossa ne ilmaisevat huolensa translain säätämisen viivästymisestä.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että laki sukupuolen vahvistamisesta uudistetaan. Lainvalmistelutyöhön ei ole kuitenkaan ryhdytty vieläkään, vaikka sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä arvioi raportissaan viime tammikuussa nykyisen lain vanhentuneeksi ja esitti vaihtoehtoja lain uudistamiselle.

Järjestöjen mielestä uudistus on erittäin tärkeä ja sitä on odotettu vuosia. Uudistus parantaisi transihmisten itsemääräämisoikeutta, kehollista koskemattomuutta ja hyvinvointia sekä vapauttaisi terveydenhuollon resursseja.

Niiden mukaan sukupuolen vahvistaminen tulisi tehdä mahdolliseksi myös 15 vuotta täyttäneille alaikäisille.

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän tammikuussa julkaisemassa raportissa sanotaan nykyisen oikeustilan altistavan transsukupuoliset ja muunsukupuoliset henkilöt syrjinnälle ja muille oikeudenloukkauksille, erityisesti yksityisyyden loukkauksille.

ILMOITUS

Työryhmä esitteli raportissa kolme eri vaihtoehtoa translain uudistamiseksi. Niin kutsutussa laajassa mallissa sukupuolen vahvistamisen oikeudellinen ja lääketieteellinen prosessi erotettaisiin toisistaan. Mallin laajimmassa versiossa kyse olisi ilmoitusmenettelystä ilman harkinta-aikaa. Laajin malli toteuttaisi todellisen itsemääräämisoikeuden järjestöjen mielestä parhaiten.

Niiden mukaan kuormittava korona-poikkeusaika ja sote-uudistuksen kaltaiset isot hankkeet eivät ole riittävä syy jättää ihmisoikeustyötä tekemättä.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!