Lehtikuva/Hannu Rainamo

Liiton mukaan vaihtoehto olisi maltillinen veronkorotus.

Jyväskylä käy parhaillaan yt-neuvotteluja, joissa on väläytelty lähes 200 henkilötyövuoden vähentämistä. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n mukaan henkilökuntaa uhkaavat niin irtisanomiset, osa-aikaistamiset kuin lomautuksetkin.

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine muistuttaa, että kasvava työttömyys tulee kalliiksi.

– Koronan keskellä on tärkeää pitää ihmiset töissä. Työttömyys ja lomautukset näkyvät nopeasti kuluina, kun työttömyysmenot lähtevät laukalle.

Kaupunki perustelee toimia poikkeuksellisella kriisillä, koronalla. Sen sijaan veroja ei koronan takia voi kaupunginjohtaja Timo Koiviston mukaan voi nostaa, koska kyseessä on poikkeuksellinen kriisi.

Koiviston talousarvioesitykseen sisältyvät 12,5 miljoonan euron leikkaukset.

ILMOITUS

JHL:n Niemi-Laine hämmästelee, miksi Jyväskylä ei edes harkitse veronkorotusta. Kaupungin veroprosentti on ollut nykyisellä tasollaan jo vuodesta 2014.

– Puolen prosenttiyksikön nosto tarkoittaisi keskimäärin noin viiden euron lisämenoa kuussa. Se on kohtuullinen hinta siitä, että kaupungin työehdot ja palvelut säilyvät.

Niemi-Laine perää Jyväskylältä malttia yt-neuvotteluihin. Hän muistuttaa, että hallitus on luvannut kunnille rahoitusta, jolla koronamenot kuitataan.

Kaupungin työntekijät joutuvat vielä odottamaan kohtaloaan. Kaupungin yt-neuvottelut päättyvät 27. lokakuuta. Jyväskylän kaupunginvaltuusto päättää ensi vuoden talousarviosta 23. marraskuuta.

Jyväskylässä käytiin yt-neuvottelut myös keväällä. Silloin mahdollisten lomautusten arvioitiin koskevan 500 työntekijää tämän vuoden aikana.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!