Lehtikuva/Olivia Ranta

Työ- ja elinkeinotoimistoissa työttömien työnhakijoiden määrä nousi 90 000:lla.

Syyskuun työllisyysluvut kertovat karua kieltään siitä, miten korona runtelee taloutta. Vuoden takaiseen verrattuna Suomessa oli 47 000 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten, kertoo Tilastokeskus. Yhteensä työttömiä oli 208 000.

Työllisyysasteen trendiluku oli 71,4 prosenttia, kun vuotta aiemmin se oli 72,6 prosenttia. Tammikuussa luku ylitti 73 prosentin rajan. Hallituksen työllisyystavoite ennen koronaa oli 75 prosenttia.

Työttömyysasteen trendiluku nousi 8,4 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 6,7 prosenttia. Työllisiä oli syyskuussa 35 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa työttömien työnhakijoiden määrä nousi 90 000:lla. Yhteensä niissä oli syyskuun lopussa lähes 316 000 työtöntä työnhakijaa

Ministeriön työmarkkina-asiantuntija Juho Peltosen mukaan kasvussa ovat lomautukset ja pitkäaikaistyöttömyys.

ILMOITUS

Kuten Peltosen kuviosta näkyy, uudet alkaneet pitkäaikaistyöttömyyden jaksot kääntyivät kasvuun. ”Koronakriisi siis vaikeuttaa jo ennestään vaikeasti työllistyvien pitkäaikaistyöttömien pääsyä työmarkkinoille.”

Työttömien työnhakijoiden määrän kasvu on suhteellisesti suurinta Uudellamaalla. Uusien TE-toimistoihin ilmoitettuihin avointen työpaikkojen määrä väheni koko maassa 18 prosenttia vuoden takaisesta. Muutos oli suurinta Lapissa ja Uudellamaalla. Lapissa avoimia työpaikkoja oli syyskuussa lähes puolet vähemmän kuin vuotta aiemmin, Uudellamaalla noin kolmanneksen.

Työllisyys koheni hiukan, mutta uhkaa hyytyä

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki totesi työttömyysasteen trendin olleen 8,4 prosenttia toukokuusta asti ja työllisyyden kohenneen hiukan syyskuussa. Työmarkkinoiden elpyminen uhkaa hyytyä hetkellisesti syksyllä toisen korona-aallon iskettyä, hän kommentoi.

Tässä kuussa lomautettujen määrä on kääntyny kasvuun, kun etenkin ravintolatyöntekijöitä sekä lastenhoitajia ja koulunkäyntiavustajia on lomautettu.

– Myös rakennusalalla ja teollisuudessa näkyy lomautuksia joissain ammateissa. Lomautusten lisääntyminen on tosin tavallista lokakuussa, joten tilanne ei ole vielä selkeästi heikentymässäkään, hän kirjoittaa pankin tiedotteessa.

Finnair ilmoitti tänään yt-neuvottelujensa päätteeksi vähentävät 700 työpaikkaa, joista 600 on Suomessa. Samalla lentoyhtiö jatkaa lähes koko henkilöstönsä lomautuksia Suomessa. Yt-neuvottelujen piirissä oli yhteensä noin 2 800 työntekijää. Finnairilla on maailmanlaajuisesti yhteensä 6 500 työntekijää.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!