Tampereen Työväen Teatteri/Kari Sunnari

Sirkku Peltolan tuoreessa Ikiliikkujan sovituksessa perusaiheena on suomalaisten palava innostus teknisiin keksintöihin ja kiihkeä äkkirikastumisen toivo

Kun valkoiset tappoivat 49-vuotiaan kirjailija Maiju Lassilan 21. toukokuuta 1918 viedessään häntä teloitettavaksi Santahaminaan, Suomen kirjallisuuden kehitys pysähtyi vuosikymmeniksi. Tämä Paavo Haavikon näkemys saa selustatukea myös Sirkku Peltolan Tampereen Työväen Teatterille dramatisoimasta ja ohjaamasta näytelmästä Ikiliikkuja. Otava julkaisi postuumisti Maiju Lassilan kirjoittaman näytelmän 44 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen vuonna 1962.

Kaisu Kurikka kutsuu vuonna 2013 ilmestyneessä väitöskirjassaan Maiju Lassilaa ”kirjoittavaksi koneeksi.” Ja sitä hän todella olikin. Pelkästään vuonna 1912 hän julkaisi yhdeksän teosta eri salanimillä. Vuosina 1909–18 Algot Untola, alkuaan 28. päivänä marraskuuta 1868 Tohmajärvellä syntynyt Algoth Tietäväinen, alias Ilmari Rantamala ja Maiju Lassila julkaisi kaikkiaan 28 teosta ja neljä näytelmää, joista tunnetuin on vuonna 1912 ilmestynyt Nuori Mylläri.

Tämän lisäksi hän kirjoitti eri lehtiin lukuisilla eri nimimerkeillä. Hän oli Satakunta-lehden päätoimittajana Porissa ja toimi opettajana muun muassa Lohjalla ja Kaustisilla, sekä puukauppiaana Pietarissa, ennen kuin antautui kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1910, jolloin menestysromaani Tulitikkuja lainaamassa ilmestyi.

Kuolemantuomioon johtaneen punikin leiman hän sai otsaansa kirjoittamalla vuodesta 1916 lähtien Työmies-lehteen otsikolla Porvarikirjeitä.

Elämää ryysystä rikkauksiin -unelmassa

Sirkku Peltolan sovituksessa perusaiheena on suomalaisten palava innostus teknisiin keksintöihin ja kiihkeä äkkirikastumisen toivo kauan ennen vuonna 1940 perustettua Oy Veikkaus Ab:ta, puhumattakaan Lotto-myllyn lauantai-iltaisesta pyörinnästä.

ILMOITUS

Näytelmässä satirisoidaan ihmisen lannistumatonta uskoa yrittämiseen ja naureskellaan hänen ahneudelleen. Elämmehän parhaillaan sekä pohjattoman ahneuden että yli-idealisoidun yksinyrittämisen aikakautta, jonkinlaista jälkijättöistä markkinauskoista ryysyistä rikkauksiin amerikkalaista unelmaa.

Tietenkin mukana menossa on myös nuorten rakastavaisten kielletyltä hedelmältä vivahtava suhde, jossa vanhempien hyväksyntä on tiukassa ja periaatteena on rakkaus, nuoruus, kauneus ja neitsyys. Naisen ja miehen yhteiskunnallisia rooleja availlaan karnevalistisin keinoin. Ja kun muu ei auta, keksijä-isän, pirtamestari Hapatuksen (Tom Lindholm) Hely-tytär (Ilona Pukkila) heittäytyy hulluksi, ettei hänen tarvitse mennä naimisiin Sikko Hilattun (Mika Honkanen) Junu-pojan (Panu Valo) kanssa.

Pirtamestarin Nisse-poika (Janne Kallioniemi) on puolestaan kiinnostunut nykyisen tieteen kehityksestä. Hän tunnustaa myös uskoa ja käy ahkerasti seuroissa karttaen tyttöjen seuraa. Tilaansa kaupitteleva salaovela Jorma Piikeli (Auvo Vihro) kehuskelee, että häntä ei talokaupoissa huijata. Hapatuksen Pielo-vaimo (Teija Auvinen) on jalat maassa elävä pientilan emäntä, jonka kitkerät huomautukset ukolleen ikiliikkujan hitaasta valmistumisesta eivät miellytä pirtamestaria, joka on varma keksintönsä valmistumisen jälkeisestä äkkirikastumisestaan.

Yhteiskunnalliset ja psykologiset asetelmat ovat tässä suhteessa kohdallaan sisältäen myös farssin aineksia, mutta hilpeäksi huvinäytelmäksi Ikiliikkuja ei yllä. Pikemminkin kyseessä on melodraama.

Ohjaajan pitkäaikainen rakkaus

Peltola kertoo Lassilan Ikiliikkujan olleen hänen rakkautensa jo vuodesta 1983 lähtien, jolloin hän teki siitä näytelmäkirjallisuutta opiskellessaan ensimmäisen sovituksensa. TTT:n esityksessä teksti on ajantasaistettu niin, että siinä vilahtelevat niin kiky, persut kuin Trumpkin.

Näytelmän alkuvaiheessa heräsi kysymys, onko tämä kansankomediaa vai komediaa kansasta? Kari Hotakaisen Tarina -romaanissa tätä huumorin kaksinapaista ongelmaa pohdiskelee Timo Reenvuo, joka kertoo rakennuksilla apumiehenä toimiessaan oppineensa vihaamaan humoristisia työtovereita, koska pohjimmiltaan huumori on ihmisen rajaamista ryhmän ulkopuolelle:

”Rakennuksilla humoristit kerääntyvät rinkiin ja alkavat tupakoida. Porukassa on aina joku päähumoristi, hän aloittaa kertomalla jutun, jossa nauretaan lihaville, runkkareille, homoille, lesboille, romaneille, yksinäisille, köyhille ja kitukasvuisille. Jos et naura mukana, päädyt seuraavan jutun kohteeksi. Tästä kokemuksesta opin suhtautumaan varauksella ihmiseen, joka kertoo olevansa huumorintajuinen”, Timo Reenpää toteaa.

Ikiliikkuja kuvaa köyhiä ihmisiä omine arkisine toiveineen elämän helpottumisesta, kun elämä on jo rusikoinut pienimmätkin toiveet ja unelmat murusiksi. Nämä pettymykset vilahtelevat vähän väliä pirtamestari Hapatuksen puheissa. Mutta hänen filosofointinsa hukkuu toisten näyttelijöiden ylinäyttelemiseen, haitarinsoittoon ja turhanaikaiseen meuhkaamiseen ja meluamiseen. Lassilan älykkäänhauska ja syvällinen teksti ja näyttelijöiden artikulointi hukkuu ylikierroksilla käyvän puheen säksätykseen.

Auvo Vihron ja Mika Honkasen ei tarvitse kuin ilmestyä näyttämölle, niin kohtauksen tilanne on valmis. He eivät kaipaisi turhia maneereita ja ylimääräistä ilmehtimistä, joita heidät on pantu tekemään.

Anne-Mari Kivimäen säveltämää ja esittämää mainiota kansanmusiikkia olisi voinut käyttää säästeliäämmin, koska Hannu Lindholmin lavasteet ja Tero Koiviston videot toimivat musiikin ohella mainioina tunnelman luojina. Näytelmän lopussa, kun kaikki kääntyy kuitenkin hyvin, kuten komediassa ja farssissa kuuluukin käydä, kuullaan Hely-tyttären suusta hyvin maijulassilamainen elämänviisaus: ”Jokaisella on maailmasta oma illuusionsa ja oma totuutensa.”

Tämä pätee myös näinä totuuden jälkeisinä aikoina ja varmaan myös tästä eteenpäinkin. Kuten myös se, että Maiju Lassilalla on meille edelleen paljon kerrottavaa. Vaikka Sirkku Peltolan Ikiliikkujan tämänkertaisessa versiossa kerronta käy ylikierroksilla, muuten tämä on suuri kunnianosoitus ja kulttuuriteko suurelle kirjailijalle!

Tampereen Työväen Teatteri: Maiju Lassila – Sirkku Peltola: Ikiliikkuja

Dramatisointi ja ohjaus: Sirkku Peltola, musiikki: Anne-Mari Kivimäki, koreografia: Timo Saari, lavastus: Hannu Lindholm, puvut: Jaana Aro, videosuunnittelu: Tero Koivisto, äänisuunnittelu: Kyösti Kallio, tuottaja: Heidi Kollanius, apulaistuottaja: Elise Richt.

Rooleissa: Teija Auvinen, Tom Lindholm, Janne Kallioniemi, Ilona Pukkila, Panu Valo, Auvo Vihro, Samuli Muje, Mika Honkanen ja Anne-Mari Kivimäki.

Ensi-ilta Eino Salmelaisen näyttämöllä oli 16.10.2020.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!