Lehtikuva/Joe Klamar

Uusi Start on viimeinen voimassa oleva ydinaseita rajoittava sopimus.

Yhdysvaltojen mukaan se ja Venäjä ovat edistyneet ydinaseita rajoittavan Uusi Start -sopimuksen neuvotteluissa.

Yhdysvaltojen neuvottelijan mukaan maa olisi valmis jatkamaan helmikuussa päättyvää sopimusta ainakin jonkin aikaa, mikäli Venäjä puolestaan suostuu rajoittamaan ydinasearsenaaliaan.

Yhdysvaltain presidentin asevalvonnan erityisedustaja Marshall Billingslea kommentoi sopimuksen tilannetta Heritage Foundation -ajatushautomon tilaisuudessa tiistaina paikallista aikaa.

Venäjän edustajana neuvotteluihin osallistunut varaulkoministeri Sergei Rjabkov kuvasi ehdotusta mahdottomaksi hyväksyä.

– Uskomme, että tästä on olemassa periaatteellinen sopimus hallitustemme ylimmällä tasolla, Billingslea muotoili.

Hänen mukaansa ”herrasmiessopimus” tarvitsee vielä Venäjän hyväksynnän. Billingslean mukaan Yhdysvallat olisi valmis sopimaan ”vaikka huomenna”, mutta asian edistyminen vaatii myös Venäjältä poliittista tahtoa.

ILMOITUS

Venäjä ei kuitenkaan näyttänyt olevan halukas hyväksymään rajoitusesitystä. Venäjän edustajana neuvotteluihin osallistunut varaulkoministeri Sergei Rjabkov kuvasi ehdotusta mahdottomaksi hyväksyä, kertoivat venäläiset uutistoimistot.

Valvontajärjestelyt keskeisessä osassa

Uusi Start -sopimus koskee strategisten mannertenvälisten ydinohjusten määrää ja valvontaa. Jos sopimus irtisanotaan, voimassa ei ole yhtään ydinaseita rajoittavaa sopimusta.

Billingslea ja Rjabkov tapasivat neuvotteluissa Helsingissä viime viikon maanantaina. Samat edustajat olivat mukana myös Wienin neuvotteluissa elokuussa.

– Merkittävin ulottuvuus sopimuksessa ovat valvontajärjestelyt. Molemmilla osapuolilla on koko ajan tieto siitä, mihin käyttövalmiita ydinaseita on sijoiteltu ja millaisia määriä. Jos tällaista sopimusta ei enää ole, se merkitsee, ettei ole enää mitään virallista valvontamekanismia tai tiedonvälitysvelvollisuutta, tutkija Tapio Juntunen Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta kuvaili STT:lle viime viikon neuvottelujen aikaan.

Yhdysvalloilla ja Venäjällä on mahdollisuus pelkällä presidenttien noottien vaihdolla jatkaa nykyistä sopimusta maksimissaan viisi vuotta, kunhan se tehdään ennen helmikuuta.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!