Lehtikuva/Maranie R. Staab

Kommentti: Leena Malkin puhe äärioikeiston terroritekojen ennaltaehkäisystä kannattaa ottaa vakavasti. Myös mielikuvaa terrorismin uhkakuvasta ja potentiaalisesta lähteestä tulisi päivittää.

”Suomella ei ole rokotusta poliittista väkivaltaa vastaan”, arvioi terrorisminasiantuntija Leena Malkki tänään Helsingin Sanomien haastattelussa.

Lisäksi Suomessa on väkivaltaa oikeuttavaa ja siihen yllyttävää puhetta. Se on osin järjestäytynyttä ja sille tulee tukea myös ”salonkikelpoisella puolella”.

Malkki ei nimeä Suomessa mitään tahoa. Yksi ”salonkikelpoinen” taho on kuitenkin perussuomalaiset, jotka ovat viljelleet vihaa lietsovaa puhetta.

Suomessa tai muualla Euroopassa ei olla immuuneja trumpilaiselle nationalistiselle retoriikalle ja vihapuheelle.

Puolueen kellokkailla on useita tuomioita mukaan lukien puheenjohtaja Jussi Halla-ahon tuomio uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Malkki näkee vuoden 2001 New Yorkin terrori-iskujen ja näitä seuranneen jihadistiterrorismin aallon vaikuttaneen voimakkaasti tulkintoihin terrorismista. Muslimien väkivalta saa mediassa muuta väkivaltaa enemmän näkyvyyttä.

ILMOITUS

Myös ennakkoluulot muslimeja kohtaan ovat lisääntyneet. Perusteetonta terrorismin pelkoa on liittynyt myös turvanpaikanhakijoihin. Vuoden 2015 iso turvapaikanhakijoiden määrä kärjisti asenteita myös Suomessa.

Terrorismin uhka Suomessa vuoden 2017 tasolla

Malkki muistuttaa kotoperäisen – niin suomalaisen kuin eurooppalaisenkin – terrorin uhkasta. Hän perää ennaltaehkäisytyön vahvistamista äärioikeiston suuntaan. Se on jäänyt jälkeen jihadismin torjunnan ollessa painopiste.

Alkuvuodesta Suomen uhka-arvion päivittänyt Suojelupoliisi arvioi terrorismin uhkan kohonneen. Mutta se ei ole korkea eikä erittäin korkea. Missään lintukodossa ei kuitenkaan eletä, koska matala taso on Suojelupoliisin arvion mukaan ohitettu.

Suomessa terrorismin uhkataso on pysynyt vuoden 2017 kesästä samalla tasolla. Suojelupoliisi painottaa etenkin ”radikaali-islamistista terrorismia, mutta myös äärioikeistolaista ja äärivasemmistolaista liikehdintää”.

Radikaali-islamististen verkostojen kehityksen nähdään Suomessa seurailevan kansainvälistä tilannetta. Suojelupoliisi arvioi Syyrian konfliktialueelta palaajien muodostavan lyhyellä ja pitkällä aikavälillä sekä suoria että välillisiä turvallisuusuhkia.

Taannoin Suomessa suurimpana terrorin kasvualustana nähtiin Al-Holin leiriltä palaavat naiset ja heidän lapsensa. Keskustelu hiljeni koronapandemian vyöryessä ja täyttäessä median otsikot.

ISIL on Suojelupoliisin mukaan uhka huolimatta aluemenetyksistään Syyriassa ja Irakissa. Sen sijaan Al-Qaida ja Al-Shabaab muodostavat vähäisemmän uhkan.

Äärinationalisteille tukea demokraattisesti valituilta tahoilta

Haastattelussaan Malkki on sitä mieltä, että jako äärioikeistoon ja äärivasemmistoon on keinotekoinen tapa hahmottaa nykyajan poliittista todellisuutta.

Hän kutsuisi ”ääripäiksi” nimettyjä tahoja maahanmuuttovastaiseksi, radikaalinationalistiseksi liikehdinnäksi ja vasemmistoanarkistiseksi tai antifasistiseksi liikehdinnäksi.

Äärioikeistolainen ja oikeistonationalistinen, väkivaltaa kaihtamaton liikehdintä, on saanut tukea demokraattisesti valituilta tahoilta. Ajankohtaisin ilmiö on Yhdysvalloissa, jossa presidentti Donald Trumpilla ei tunnu olevan mitään pidikkeitä tukea äärioikeistolaista liikehdintää.

Trump ei ole sanoutunut irti valkoista ylivaltaa kannattavasta liikehdinnästä. Päinvastoin. Hän on näyttänyt vihreää valoa näille.

Mikään ihme ei olekaan, jos väkivaltaisuudet ryöstäytyvät vaalipäivänä tai Trumpin jäädessä tappiolle presidentinvaaleissa.

Trumpin solvaukset leviävät kulovalkean tavoin

Trump on lietsonut vasemmiston vastaista propagandaa omissa puheissaan pelotellen sosialismilla ja sosialisoinnilla. Terveydenhuolto ulottuu jokaisen arkeen, niidenkin jotka eivät osallistu vähemmistöjen oikeuksien puolustamiseen.

Syytökset Obaman aikaisesta terveydenhuollon sosialisoinnista uppoavatkin kuin veitsi sulaan voihin Trumpin kannattajiin. Trumpin levittämä vasemmistovihamielisyys ja oikeistosympatiat leviävät myös ympäri maailmaa sosiaalisen median ja perinteisen median seuratessa intensiivisesti Trumpin kampanjointia.

Suomessakaan tai muualla Euroopassa ei olla immuuneja trumpilaiselle nationalistiselle retoriikalle ja vihapuheelle. Vihapuheen nähdään olevan yhdenlainen teko, joka voi kiihottaa joitain ryhmiä tai ennen kaikkea yksilöitä ääritekoihin.

Trumpin vaatimukset nimetä antifasistinen Antifa-liike terroristijärjestöksi kärjistää ilmapiiriä. Center for Strategic and International Studies -ajatushautomon mukaan Yhdysvalloissa äärioikeistoon kuuluvat ihmiset ovat surmanneet viime neljännesvuosisadan aikana ainakin 329 ihmistä.

Antifaan kuuluvat aktivistit ovat puolestaan surmanneet epäillysti yhden ihmisen, Jay Danielsonin.