Lehtikuva/Stringer

Ulkoministerien kokouksessa päätettiin lisätä tukea Valko-Venäjän kansalaisille ja kansalaisyhteiskunnalle.

EU:n ulkoministerit ovat päässeet sopuun siitä, että Valko-Venäjää hallitsevalle Aljaksandr Lukashenkalle ja muille korkea-arvoisille tahoille voidaan määrätä pakotteita, ellei maan tilanne parane, EU:n neuvosto kertoo.

Lisäksi EU:n ulkoministereillä on poliittinen yhteisymmärrys siitä, että Venäjää vastaan langetetaan pakotteita oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin myrkytyksen vuoksi, kertoo ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).

Haaviston mukaan pakotteet kohdistuvat yksittäisiin henkilöihin ja voivat olla esimerkiksi matkustusrajoituksia tai varojen jäädyttämisiä. Listan valmistelu alkaa.

Valko-Venäjän viranomaisten kanssa EU aikoo vähentää kahdenvälistä yhteistyötään ja lisätä tukeaan Valko-Venäjän kansalaisille ja kansalaisyhteiskunnalle. Lisää rahavaroja on välittömästi suunnattu väkivallan uhrien, kansalaisjärjestöjen ja itsenäisten tiedotusvälineiden käyttöön.

Ennen neuvoston julkilausumaa kaksi diplomaattilähdettä kertoi uutistoimisto AFP:lle, että Lukashenkan nimi aiotaan lisätä jatkoksi pakotelistaan, jolla on jo 40 hänen hallintonsa jäsentä. EU määräsi aiemmin pakotteita ihmisille, jotka olivat mukana vilpillisenä pidetyn vaalituloksen järjestämisessä ja mielenosoittajiin kohdistuvissa voimatoimissa.

ILMOITUS

Aamulla ennen päivän neuvotteluja Saksan ulkoministeri Heiko Maas kertoi, että on ehdottanut Lukashenkan ottamista pakotelistoille, sillä tämän hallinto käyttää yhä väkivaltaa ja pidättää rauhanomaisia mielenosoittajia eikä mikään ole muuttunut edellisen ministerikokouksen jälkeen.

– Siksi ajattelen, että meidän on mietittävä, miten asiaa viedään eteenpäin, Maas sanoi silloin.

Pakotteissa matkustuskieltoja ja varojen jäädyttämisiä

AFP:n mukaan Lukashenkan nimen sisältävät uudet pakotelistat pyöräytetään EU:n lakipalvelujen ”huolellisen käsittelyn” kautta ennen kuin ne astuvat voimaan. Aiemmin määrätyt pakotteet ovat sisältäneet matkustuskieltoja ja varojen jäädyttämisiä.

Aiemmin EU on vältellyt Lukashenkan itsensä rankaisemista siinä toivossa, että hänet voisi suostutella neuvottelemaan maan opposition kanssa kriisin ratkaisusta. Sunnuntaina turvallisuusviranomaiset kuitenkin pyrkivät tukahduttamaan mielenosoituksen Minskissä vesitykkien ja tainnutuskranaattien voimin ja ottivat jälleen kiinni satoja mielenosoittajia.

Lukashenka voitti virallisten tulosten mukaan elokuun alussa pidetyt presidentinvaalit. Sekä Valko-Venäjän opposition että länsimaiden mukaan vaalit olivat vilpilliset eikä niiden tulos ole pätevä. Vaalien jäljiltä on ollut mittavia mielenosoituksia, joissa vastustetaan paitsi vaalitulosta myös Lukashenkan valtaa.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!