Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa on uudistettu lakia, rahoitusta, ohjausta, toimintaprosesseja, tutkintojärjestelmää ja järjestäjärakenteita. Olisi mielenkiintoista tietää mihin tieteelliseen tutkimukseen, oppimisteoriaan tai pedagogiikkaan reformi perustui ja miten sen vaikutuksia arvioitiin suunnitteluvaiheessa.
Koulutuksen järjestämisestä ja rahoituksesta tehtiin erittäin monimutkainen järjestelmä, jonka opiskelija-, suorite-, palaute- ja muiden tietojen hallinta tuottaa oppilaitoksille jatkuvia ongelmia. Järkevintä olisi kehittää yksi nykyisen tiedonhallintalain mukainen kansallinen järjestelmä, jota kaikki koulutuksen järjestäjät käyttäisivät.
Toisin kuin lukiossa ammattikoulussa ei enää tarvitse määritellä annettavan opetuksen määrää ja sisältöä eikä edellytetä opetussuunnitelmien laatimista. Osaamistavoitteet ovat kaikille samat, mutta oppilaitosten tarjoama opetuksen määrä vaihtelee rajusti. Itseohjautuvuuden ja yksilöllisyyden huumassa opetusta on rajusti vähennetty ja osaamisen hankkiminen on siirretty pääosin opiskelijan vastuulle.
Tulevaisuuden osaamisessa yhdistyvät teoreettinen ja käytännöllinen taitotieto sekä valmiudet elinikäiseen oppimiseen. Ammattikouluun tulee paljon nuoria, joiden tulisi saada lisää luku-, lasku-, kieli- ja digitaitoihin sekä yleissivistykseen liittyvää opetusta. Mutta, järjenvastaisesti, juuri näiden taitojen lähiopetusta on rajusti vähennetty.
Rajut leikkaukset ja reformi ovat vaikuttaneet ammattikoulutuksen suosioon ja arvostukseen. Myös media nostaa lukion usein ammatillisen koulutuksen yläpuolelle ja luo mielikuvaa, että polku menestykseen kulkee vain lukion kautta.
Oppivelvollisuuden laajentaminen ei riitä. Nyt tulisi selvittää, mikä meni pieleen ja käynnistää juurisyiden korjaukset, eikä tyytyä pelkästään seurausten hoitamiseen.
Jukka Söderdahl
Pori