Nyt Wallu Valpio kertoo, mitä kaikkea on tehnyt.

Ärsyttävä moottoriturpa. Turha julkkis. Tämä on monen kuva Wallu Valpiosta. Siksipä Valpio teki itsestään elämäkerran ystävänsä Mika Lätin kanssa. Minun tieni (Tammi 2020) on juuri julkaistu.

– Voi kysyä, uskallatko lukea tämän kirjan, saatat joutua muuttamaan mielikuvaasi, Lätti sanoo. Hän kirjoitti jo 2002 ensimmäisen kirjan Valpiosta. Trilogian kolmannen osan hän lupaa vuodeksi 2038. Sen työnimi on Kiikkustuoli.

– Tunteet ovat tärkeitä ja jos ihminen ei ärsytä ketään, sehän on aave, Valpio sanoo.

Valpio on tehnyt paljon töitä, niin paljon, että burn out uhkasi viime syksynä.

Ensimmäisen työnsä hän hommasi itse. Se oli hyväntekeväisyyskonsertti nuorten Walkers-kahvilan hyväksi.

– Kuka 22-vuotias kävelee Olympiastadionille vuokraamaan sen, ottaa 100 000 markan velan ja järjestää festivaalin kolmessa ja puolessa kuukaudessa? Lähde kokeilemaan!, hän ehdottaa.

Hän halusi Lätin kirjoittamaan kirjan, koska tämä tuntee hänet hyvin ja on samalla aaltopituudella. Kirja on Lätin viides teos.

Wallu Valpio ja Mika Lätti ovat tunteneet toisensa kaksi vuosikymmentä.

– Kustannustoimittajat ovat sanoneet, että tässä on ajoittain jopa runoutta ja paljon tunnetiloja, Valpio ihastelee.

Häntä pyydettiin alun perin kirjoittamaan kirja itse, mutta hän piti sitä huonona ratkaisuna.

– Olisin hinkannut jokaista lausetta loputtomiin, hän sanoo.

Wallu Valpio ja Mika Lätti ovat tunteneet toisensa kaksi vuosikymmentä.

Teos käy läpi Valpion lapsuuden Jyväskylässä, kouluvuodet ja koulukiusattuna olemisen Vantaalla, uran toimittajana ja mediapersoonana, joka on saanut omien sanojensa mukaan palkkaa siitä, että aukoi päätään humalassa. Uraa on kestänyt 25 vuotta.

Helsinkiläinen Valpio ei koskaan halunnut julkkikseksi. Hän halusi olla työtön timpuri.

– Kun aloitin Radio Cityssä, toimittajat eivät olleet julkkiksia, eihän kukaan edes tiennyt, miltä he näyttivät, Valpio sanoo.

– Ja Moon TV oli pieni kaapelikanava, jota katsoivat lähinnä junnut.

Politiikkaa

Kirjassa Valpio sanoo, että politiikka on ihanaa.

– On se, hän toistaa.

2000-luvun alussa hän käväisi liberaalisessa puolueessa ja on yhden kesän ajan maksanut SDP:n jäsenmaksua. Vuoden 2017 kuntavaalien alla kokoomuksen Susanna Koski halusi tavata Valpion.

– Minulle on täysi mysteeri, miksi hän soitti, mutta olen perso naisille, joten lupauduin tapaamiseen, Valpio kertoo.

Juotiin punaviiniä ja Koski ehdotti, että Valpio asettuisi kokoomuksen ehdokkaaksi.

– Mietin, että tietääköhän se yhtään, kenelle se puhuu, Valpio kertoo.

Paikalle saapui myös Ben Zyskowicz. Hän ehdotti, että Valpio edustaisi kokoomuksen vasemmistosiipeä.

”Kun aloitin, toimittajat eivät olleet julkkiksia.”

– En todellakaan ymmärtänyt, mitä se tarkoittaa, Valpio sanoo.

Seuraavana päivänä hän soitti vasemmistoliiton kaupunginvaltuutetulle ja kansanedustajalle Silvia Modigille ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Modig kirosi. Ystävykset sopivat tapaavansa pubissa.

– Kyllä sun täytyy asettua vassareiden ehdokkaaksi, Modig sanoi.

Valpio oli samaa mieltä.

– Vasemmistoliittohan on poliittinen kotini, hän toteaa.

2017 Valpio nousi varavaltuutetuksi. Nyt hän aikoo taas asettua ehdolle ensi kevään kuntavaaleihin.

Valpio haluaa olla kehittämässä Helsinkiä.

– Harvassa ovat ne porttikongit, joissa en olisi viettänyt öitä, hän väittää.

– Tämä on mun oma kaupunki.

Hän korostaa sitä, että politiikka ei ole monimutkaista, ja puhuu pitkät pätkät Helsingin asuntopolitiikasta.

– Se, että joutuu maksamaan 800 euroa 18 neliön rotankolosta, kuten tällä hetkellä joutuu, alkaa olla suhteetonta, hän sanoo.

– Ihmiset, jotka tekevät duunia, eivät kohta pysty asumaan Helsingissä. Heidät potkitaan työpäivän jälkeen pois ja kutsutaan taas aamulla takaisin. Ei ole järkeä siinä, että teet kahta tai kolmea duunia pystyäksesi maksamaan vuokran.

Selviytymiskeinoja

Lukuisten töiden lisäksi Valpio ja Lätti käyvät kirjassa läpi rajut 2000-luvun vaihteen vuodet, huumeet ja riekkumiset ja juopottelun. Tatuoinnit, seksiaddiktion ja naisystävät. Perheen perustamisen, isyyden ja eron.

– Kirja ei kuitenkaan ole paljastelu- tai retostelukirja. Se on elämäkerta, joka kertoo, miten aknenaamainen kekkosrillinen koulukiusattu takatukkapoika hyppää bussiin ja häipyy Vanhan portaille istumaan ja miettimään, mitä tekisi, Valpio sanoo.

Wallu Valpio kommunikoi tatuoinneilla.

– Kirja antaa toivottavasti toivoa ihmisille siitä, että kaikilla on mahdollisuus päästä eteenpäin. Tietynlainen usko itseensä ja kyky nauraa itselle ovat aikamoisia selviytymiskeinoja.

Nyt Valpio elää seesteistä elämää. Burn outin jälkeen tuli koronapandemia, ja työt loppuivat.

– Viinimarjapensaiden hoitaminen on rajuinta, mitä teen, hän sanoo.

– Välillä rakennan laituria.

Töitä riittää, mutta Valpio on haaveillut nuoresta lähtien työttömän timpurin elämästä.

– Odotan, että pääsisin tekemättömyyden maksimaaliseen ilmentymään, hän sanoo.

– Jos työt loppuvat, lähden vaikka rakentamaan vessoja kolmanteen maailmaan.

Hän sanoo, että kun hänellä on asiat hyvin, hän haluaa jakaa hyvää oloa.

– En tarvitse tavaraa, enkä oikein mitään muutakaan. Olen saavuttanut kaiken jo kauan aikaa sitten. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä halata toistaan.