Lehtikuva/Markku Ulander

Verovelvollisuus määräytyy jatkossa sen mukaan, missä yhtiötä tosiasiallisesti johdetaan.

Pöytälaatikkoyhtiöiden avulla tapahtuvalle verovälttelylle tulee loppu, mikäli eduskunta hyväksyy hallituksen tänään antaman esityksen holdingyhtiöiden verovelvollisuuden laajentamisesta. Esityksen mukaan ulkomaille rekisteröityjä yhtiöitä voitaisiin verottaa kaikista tuloistaan Suomessa, jos niitä tosiasiallisesti johdetaan täältä.

– On hienoa, että Marinin hallitus tarttuu toimeen veropohjan tiivistämiseksi ja aggressiivisen verosuunnittelun torjumiseksi, kehuu Pia Viitanen (sd.).

– Esityksellä siirrytään kohti nykyaikaa ja kansainvälisiä käytäntöjä, kun yhteisöjen verovelvollisuus perustuu jatkossa siihen, missä niiden toimintaa oikeasti harjoitetaan, eikä siihen, missä yhteisö on näennäisesti rekisteröity. Tämä on välttämätöntä, sillä nykyään verkosta saa muutamalla klikkauksella ja satasella pöytälaatikkoyhtiön vaikkapa Virosta ilman, että maahan astuu jalallakaan.

Esityksen mukaan yleisesti verovelvollisena pidettäisiin ulkomaista yhteisöä, jos ulkomaisen yhteisön tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee Suomessa. Tosiasiallinen johtopaikka määräytyy sen mukaan, missä yhteisön tärkeimmät ylintä päivittäistä johtamista koskevat päätökset tehdään.

”Muutoksella pyrittäisiin myös rajoittamaan ja estämään tilanteita, joissa yleinen verovelvollisuus Suomessa pyrittäisiin välttämään perustamalla yhtiö ulkomaille, vaikka sen omistus, johto ja toiminta olisivatkin kokonaan Suomessa”, esityksessä sanotaan.

Esityksellä arvioidaan olevan ”positiivisia verotuottovaikutuksia”. Euromääräistä arviota ei ole, koska esitys on luonteeltaan ennalta ehkäisevä. Sillä pyritään estämään toiminta, jossa perustetaan yhtiö ulkomaille, vaikka sen omistus, johto ja toiminta olisivatkin kokonaan Suomessa.