Lehtikuva/Jussi Nukari

Järjestöt saivat hallituksen budjettiriihessä toimeksiannon arvioida yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nostamista, työttömyysturvan kehittämistä ja paikallista sopimista.

Palkansaajakeskusjärjestöt Akava, SAK ja STTK vaativat työrauhaa työmarkkinauudistusten valmistelulle.

Järjestöt toivovat, etteivät yksittäiset hallituspuolueet omilla avauksillaan vaikeuttaisi työtä, vaan kunnioittaisivat, mitä ovat yhdessä sopineet ja päättäneet.

Viimeksi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) esitti lauantaina koko Suomeen kokeilua määräaikaisesta paikallisesta sopimisesta.

Työn yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nostamiseksi ja siinä yhteydessä työttömyysturvan lisäpäivien arvioimisesta on määrä valmistua marraskuun lopussa.

Työmarkkinakeskusjärjestöt arvioivat kolmikantaisessa valmistelussa työttömyysturvan kehittämistä maaliskuun alkuun mennessä. Paikallisen sopimisen kolmikantavalmistelun jatkamisen aikataulu ulottuu myös maaliskuun alkuun.

ILMOITUS

Lukuisista esityksistä sovittu

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta ja STTK:n puheenjohtaja Antti Palola muistuttavat yhteisessä lausunnossaan, että keväällä työmarkkinajärjestöt saivat yhdessä sovittua lukuisia yksimielisiä esityksiä muutoksiksi työlainsäädäntöön ja työttömyysturvaan.

– Merkittävät päätökset tehtiin hyvän luottamuksen vallitessa. Nyt valmistelussa on työmarkkinoiden toimivuuden ja Suomen kriisistä toipumisen kannalta isoja asioita. Ei ole kenenkään etu, että tätä työtä hankaloitetaan, puheenjohtajat painottavat.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!