Lehtikuva/Samer Abdallah

Aiemmin maassa joutui pidätetyksi Tiktokiin videon jakanut teinityttö, joka kertoi joutuneensa raiskauksen uhriksi.

Todistajanlausuntoja vuonna 2014 tapahtuneesta joukkoraiskauksesta antaneita ihmisiä on pidätetty Egyptissä.

Yhdeksää varakkaan perheen miestä epäillään naisen huumauksesta ja joukkoraiskauksesta kairolaisessa luksushotellissa Fairmontissa. Heidän epäillään myös jakaneen videota teostaan netissä.

Rikos tapahtui jo vuonna 2014, mutta tiedot tapaukset tulivat julki internetiin vasta heinäkuussa ja rikosilmoitus kirjattiin elokuussa.

Viisi epäillyistä tekijöistä pidätettiin asian tultua julki, ja monet aktivistit toivoivat, että uhri saisi viimein oikeutta.

Tapahtumat ovat myös kesän aikana saaneet useat naiset jakamaan seksuaaliseen häirintään liittyviä kokemuksia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja nostaneet jälleen tapetille naisten kokeman häirinnän, kertoo Washington Post.

ILMOITUS

Todistajia syytetään muun muassa ”irstailusta”

Tapaus on nyt kuitenkin ottanut toisen suunnan, kun epäillyn rikoksen todistajia on alettu pidättää.

Tähän mennessä ainakin neljä todistajaa on pidätetty, kuten myös kaksi muuta ihmistä, joilla ei ole mitään suoraa tekemistä tapauksen kanssa, kertoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.

Kaikkia kuutta syytetään muun muassa ”moraalisuutta koskevien lakien rikkomisesta” ja ”irstailusta”. Lisäksi heitä on painostettu muuttamaan todistajanlausuntojaan.

Monet todistajista ovat joutuneet netissä myös lokakampanjoiden kohteeksi, ja osa on kertonut joutuneensa seksuaalisen väkivallan uhreiksi turvallisuusviranomaisten taholta.

– Rikostutkinta ja lokakampanja todistajia ja raiskauksen uhria kohtaan lähettävät hyytävän viestin siitä, että seksuaalisen väkivallan uhrit ja todistajat voivat joutua vankilaan, jos he tekevät ilmoituksen asiasta, sanoi Human Rights Watchin vanhempi asiantuntija Rothna Begum.

Osa valtionmediasta on muun muassa maalannut tapauksesta kuvaa ”orgioina” raiskauksen sijasta.

Raiskauksen uhri pidätettiin itse

Tämän vuoden aikana on kuohuttanut toinenkin vastaava tapaus, jossa teini-ikäinen Menna Abdel-Aziz jakoi videopalvelu Tiktokiin videon, jossa kertoi joutuneensa joukkoraiskauksen uhriksi. Abdel-Aziz oli videon kuvatessaan mustelmilla ja naarmuilla.

Washington Post kertoo, että sen sijaan, että Abdel-Aziz olisi saanut oikeutta, hänetkin pidätettiin ”irstailusta”. Syyksi kerrottiin muun muassa se, että tämä oli käyttänyt ”sopimattomia” vaatteita.

Egyptissä naisten seksuaalinen häirintä on yleinen ongelma. Asia nousi keskusteluun etenkin vuonna 2011 niin sanotun arabikevään aikana, jolloin monet protestoineet naiset kertoivat turvallisuusviranomaisten suorittamista ”neitsyystesteistä”.

Egyptin hallinto on toistuvasti puhunut naisiin kohdistuvan häirinnän kitkemisestä, mutta aiemmin mainitut tapaukset ovat osoittaneet, että käytännön teot ovat jääneet pieniksi.

Egyptin demokratiakehitys on muutenkin mennyt entistä huonompaan suuntaan sen jälkeen, kun sotilastaustainen presidentti Abdel Fattah al-Sisi valittiin maan presidentiksi vuonna 2014.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!