Lehtikuva/Trafigura

Uusi kansainvälinen tietovuoto on kiusallinen myös Suomen valtiolle ja etenkin elinkeinoministeri Mika Lintilälle.

Ylen tutkivan journalismin lippulaiva MOT jatkaa tänään suurien tietovuotojen perkaamista. Nyt huippusalaiset asiakirjat osoittavat suurten kansainvälisten pankkien laiminlyöneen toistuvasti rahanpesun ehkäisyn.

Pankkien paperit -nimisen vuodon sai yhdysvaltalainen uutissivusto BuzzFeed News, joka jakoi sen kansainvälisen toimittajaverkosto ICIJ:n kanssa. Sen kautta hankkeessa on mukana myös MOT.

Paljastukset osuvat myös Suomen valtioon, sillä Terrafamen kaivoksesta 30 prosenttia omistavaa Trafiguraa epäillään kymmenien miljardien eurojen arvoisista epäilyttävistä tilisiirroista. Suomen valtio omistaa kaivoksesta 70 prosenttia.

”Pankit ovat tulkinneet Trafiguran toiminnan hälyttäväksi useiden syiden takia. Yhtiö on sotkeutunut korruptioskandaaleihin eri puolilla maailmaa. Tämän takia pankit pitävät Trafiguraa rahanpesun kannalta riskiasiakkaana”, kertoo Yle .

”Toinen merkittävä syy on yhtiön tekemien tilisiirtojen luonne. Trafigura on siirtänyt esimerkiksi useita satoja miljoonia euroja veroparatiisiyhtiöille, joilla ei näytä olevan todellista liiketoimintaa.”

ILMOITUS

Trafiguran veroparatiisimaine ei ole mikään yllätys. Trafigura tuli Terrafamen vähemmistöosakkaaksi helmikuussa 2017. Jo silloin oli tiedossa, että yhtiöllä on lisäksi yhteys vakaviin ympäristörikoksiin. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä jättikin asiasta kirjallisen kysymyksen Juha Sipilän hallitukselle.

Vasemmistoliitto kysyi veroparatiisikytköksistä

Kansanedustaja Hanna Sarkkinen totesi tuolloin, että yhteiskuntavastuu on valtion omistajaohjauksen periaate ja se tarkoittaa, ettei veroparatiisien käyttö ole hyväksyttävää.

– Nyt kuitenkin omistajaksi on valittu yhtiö, jolla on satoja kytköksiä veroparatiiseihin. Tämä ei lisää luottamusta Terrafamen toimintaan.

Vasemmistoliitto kysyi kolmea asiaa:

Tiesikö hallitus Trafiguran ympäristörikoksista ja veroparatiisikytköksistä ja pitikö hallitus yhtiötä näiden tietojen valossa luotettavana kumppanina?

Miten varmistetaan, ettei Trafigura toista muualla maailmassa tekemiään kyseenalaisia ja rikollisia toimintamalleja Suomessa?

Onko rahoitusyhtiö Galenan ja Terrafamen välisissä lainaehdoissa viitteitä veronkierrosta, kuten esimerkiksi konsernilainan ylisuurista koroista?

Silloinen – ja myös nykyinen – elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) vastasi hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan olleen tietoinen Trafiguraan liittyvistä ympäristöongelmista.

”Trafigura on nykyisellään sitoutunut toimimaan ja kasvattamaan liiketoimintaansa vastuullisella ja kestävällä tavalla. Tästä osoituksena ovat mm. henkilöstöä sitova vastuullisuusohjeistus ja -periaatteet, kattava julkinen vastuullisuusraportointi sekä virallinen ja anonyymi ilmoituskanava epäiltyihin väärinkäytöksiin liittyen”, Lintilä vastasi.

Lintilä kieltäytyi kommentoimasta asiaa Ylelle. Nykyisin Terrafamesta vastaava työministeri Tuula Haatainen (sd.) on tiedottanut ministeriön kommentoivan asiaa omistajaohjauksen näkökulmasta sen jälkeen, kun se on perehtynyt esiin nousseisiin kysymyksiin.

Ylen mukaan Trafigurasta on laadittu kolmanneksi eniten raportteja epäilyttävistä tilisiirroista koko vuotoaineistossa.

Yle MOT tänään TV1:ssä kello 20.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!