IPS/Ed Holt

Yhteyksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen epäilty slovakialainen liikemies Marian Kocner on vapautettu syytteistä journalisti Jan Kuciakin murhajutussa. Syyttäjät väittivät Kocnerin tilanneen murhan kostoksi Kuciakin kirjoittamista Kocnerin liiketoimia käsittelevistä artikkeleista. Oikeuden päätös on järkyttänyt lehdistönvapauden puolustajia.

Jan Kuciak ja hänen morsiamensa Martina Kusnirova ammuttiin helmikuussa 2018.

Murhatutkimus paljasti epäilyttäviä yhteyksiä poliitikkojen, tuomarien, poliisien ja murhaan sekaantuneiden välillä. Suhdeverkoston keskellä oli Kocner, joka erillisessä oikeudenkäynnissä aiemmin tänä vuonna tuomittiin 19 vuodeksi vankeuteen velkakirjojen väärentämisestä. Miljoonaomaisuuden kahmineesta liikemiehestä on tullut valtion ylimmälle tasolle juurtuneen korruption vertauskuva.

Murhan tunnustanut palkkamurhaaja Miroslav Marcek tuomittiin 23 vuodeksi vankeuteen, mutta oikeuden mukaan Kocnerin osallisuudesta ei ollut riittävästi todisteita.

”Olemme yllättyneitä ja pettyneitä, että pitkä tutkinta ja oikeusprosessi päättyi tähän tuomioon. Tämä on surullinen päivä lehdistönvapaudelle Slovakiassa ja koko maailmassa. Tämä lähettää journalisteille erittäin hyytävän viestin, etteivät he voi tehdä työtään turvallisesti”, journalistien puolustuskomitea CPJ:n EU-edustaja Tom Gibson sanoo.

ILMOITUS

Järjestäytyneestä rikollisuudesta ja korruptiosta raportoiva OCCRP:n Drew Sullivan toteaa, ettei hän usko murhan tilaajien koskaan saavan tuomiota.

”Kokeneet rikolliset osaavat eristää itsensä rikoksistaan, eikä Kocnerin osallisuudesta ollut suoraa todistusaineistoa. Oli kuitenkin todistajanlausuntoja ja epäsuoria todisteita, mutta oikeus ei hyväksy tavallisen kansan todistuksia valtaapitävää luokkaa vastaan. Jos Kocner olisi ollut tavallinen kansalainen, hänet olisi todettu syylliseksi. Hän on rikas, hänellä on valtaa ja hän on murhanhimoinen, joten hänestä on harmia Slovakiassa vielä kauan”, Sullivan sanoo.

Linkki englanninkieliseen alkuperäisartikkeliin

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!