Jarmo Lintunen

Vasemmistoliitto hakeutuu vastavoimaksi kansallisvaltioita heiluttaville ja päättäjiä pyörittäville kansainvälisille sijoitusmarkkinoille.

Reilu kolmetoista vuotta sitten vasemmistoliitto hyväksyi Kulttuuritalolla puoluekokouksessaan nykyisen periaateohjelmansa Vasemmiston tie oikeudenmukaiseen maailmaan. Puolueen puheenjohtajana oli tuolloin Martti Korhonen.

Nyt aika on kypsä puolueen periaateohjelman uudelleen kirjoittamiselle. Ohjelmatyön vetäjä Jukka Peltokoski kiteyttää olevan kyse puolueen aatteellisesta ja periaatteellisesta asiakirjasta. Periaateohjelmiaan ovat uudistaneet myös muun muassa SDP, kokoomus ja vihreät.

Tarkoitus on keskustella koko jäsenkentän voimin tämän ja ensi vuoden kuluessa, mitä vasemmistolaisuus tarkoittaa ja mitkä ovat puolueen linjaukset. Periaateohjelma on pitänyt pintansa tähän saakka puheenjohtajien vaihtuessa. Lyhyemmän ajan poliittisia tavoitteitaan puolue on linjannut tavoiteohjelmissa.

Siirtymä hiilinegatiiviseen yhteiskuntaan pitää nähdä ympäristö- ja energiapolitiikkaa suurempana kokonaisuutena.

Viime viikolla käynnistettiin verkossa vasemmistoliiton tulevaisuustyö. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson innosti tilaisuudessa kaikkia puolueen jäseniä ja kannattajia osallistumaan puolueen tulevaisuuskeskusteluun.

Periaateohjelma hyväksytään vuoden 2022 puoluekokouksessa. Periaateohjelmat – ja aikaisemmin puolueohjelmat – ovat olleet intohimoisen keskustelun kohteena. Agendalla ovat olleet isot asiat, kuten kapitalismi, sosialismi, markkinatalous, demokratia ja punavihreys.

ILMOITUS

Periaateohjelmaa linjaavat osin uudet sukupolvet, ja sitä myös tehdään uusille sukupolville. Puolueen jäsenistö on nuorentunut edellisen periaateohjelman kirjoittamisen jälkeen. Myös kannattajakunta on nuorentunut ja osin vaihtunutkin.

Muutos alkoi vuonna 2009 valitun puheenjohtaja Paavo Arhinmäen aikana ja se on jatkunut neljä vuotta sitten neuvoa-antavan jäsenäänestyksen jälkeen puheenjohtajaksi nousseen Li Anderssonin aikana. Puolue on myös vasemmistolaistunut ja vihertynyt.

Vastavoimaa ja uutta sanoitusta globaalikapitalismille

Tavoiteohjelman poliittiset visiot ulottuvat 2020- ja 2030-luvuille. Edellistä ohjelmaa tehtiin tietäen 1990-luvun iskujen seuraukset, mutta tietämättä vielä tulevasta koko maailmaa koettelevasta vuoden 2008 finanssikriisistä. Ohjelmassa haastettiin tuolloin globaalikapitalismi.

Andersson haluaa vasemmiston sanoittavan näkemyksensä kansainvälisen talousjärjestelmän korjaustarpeista nykyistä paremmin. Kapitalismin vastakohta ei ole neuvostoliittolainen suunnitelmatalous, vaan demokratia.

Kansan demokraattisesti valitsemilla päättäjillä tulee olla työvälineet ja yhteistyörakenteet, joita tarvitaan ympäristön aseman ja ihmisten säällisten työolojen turvaamiseksi sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Andersson painottaa vasemmiston kritisoivan uusliberaalia oikeistopolitiikkaa, poliittisia sisältöjä, mutta ei itse kansainvälistä yhteistyötä. Mikään kansallisvaltio ei ratkaise yksin globaaleja kriisejä, kuten ilmastonmuutosta.

Vasemmistoliitto hakeutuu vastavoimaksi kansallisvaltioita heiluttaville ja päättäjiä pyörittäville kansainvälisille sijoitusmarkkinoille. Puolue haluaa olla myös vaihtoehto pakolle. Leikkausten ja kipeiden päätösten sijaan pitää osoittaa vaihtoehtoja.

Anderssonin mukaan vasemmiston tehtävä on – ei enempää eikä vähempää kuin edustaa uskoa tulevaisuuteen. Vaihtoehtoja on, kuten historia osoittaa.

Peruskoulua on vastustettu, kuten nyt oppivelvollisuuden laajentamista. Myös kahdeksan tunnin työpäivää on pidetty utopiana, kuten nykyisinkin nähdään vasemmiston pitkään ajaman työajan lyhentämisen olevan.

Hyvinvointivaltio ja ekologinen rakennemuutos etenevät rinnan

Ekologinen rakennemuutos ja ilmastonmuutoksen torjunta eivät ole läheskään yhtä vahvasti esillä nykyisessä periaateohjelmassa kuin ne tulevat olemaan uudessa ohjelmassa.

Reilun siirtymän lykkääminen on lasten ja nuorten tulevaisuuden riistämistä.

Ilmastonmuutos oli 2010-luvun loppupuolella tiedossa, mutta sitä ei tiedostettu nykyisenlaisena, yhtä vakavana uhkana. Tuolloin kirjoitettiin ”ympäristötietoisesta Suomesta”. Nyt puhutaan koko yhteiskuntaa ja globaalia maailmaa koskevasta myllerryksestä.

Anderssonin mukaan ekologinen rakennemuutos ja reilu siirtymä ovat hyvinvointivaltion rakentamiseen verrattavissa oleva urakka. Kyse on siis kymmenien vuosien näkymästä. Reilusta siirtymästä on puhuttu myös New Green Deal -ohjelmana viitaten Yhdysvaltojen 1930-luvulla toteuttamaan New Deal -talousohjelmaan.

Andersson painottaa, että ekologisessa rakennemuutoksessa onnistutaan vain, jos samaan aikaan tuloeroja kavennetaan ja ihmisten hyvinvointiin panostetaan. Siirtymä hiilinegatiiviseen yhteiskuntaan pitääkin nähdä ympäristö- ja energiapolitiikkaa suurempana kokonaisuutena.

Nopeat ja isot sekä välttämättömät muutokset energiatuotantoon, liikenteeseen, rakentamiseen ja laajemminkin elämäntaitoihin ja kulutukseen eivät onnistu ilman laajaa julkista investointiohjelmaa.

Julkista investointiohjelma tarvitaan vauhdittamaan ilmasto- ja digimurrosta sekä energiatuotantojärjestelmien uudistamista. Samalla on siirryttävä myös päästöttömiin liikennemuotoihin. Perinteitä edustavat raiteet ja uudempaa suuntaa digi-infrastruktuuri.

Hyvinvointivaltion päivittäminen on olennainen osa periaateohjelman uudistamisprojektia. Muutoksen kohteena ovat niin sivistys, työaika ja työnteon muodot kuin hyvinvointipalvelutkin.

Vasemmisto luo toivoa
tulevaisuuteen

Vastavoimana mustaakin mustemmaksi maalatussa maailmassa vasemmistoliitto haluaa luoda uskoa tulevaisuuteen. Andersson mukaan puolue kyseenalaistaa oikeiston viestiä siitä, että tulossa on vain lisää heikennyksiä ja huonoja uutisia pienituloisille.

Vasemmistoliitto nostaa julkiseen keskusteluun sellaisia uudistuksia ja ratkaisuja, joilla on merkitystä tavallisten ihmisten arjen kannalta. Mitä syvemmälle yhteiskunta vaipuu vaihtoehdottomuuden retoriikkaan, sitä paremmin äärioikeistolaiset liikkeet pärjäävät.

Anderssonin mukaan puolueen on sanottava mahdollisimman selvästi julki, että maailmaa on mahdollista parantaa. Kyynistyminen ja näköalattomuus ruokkivat radikaalioikeistoa ja oikeistopopulismia.

Keskiluokkaisilla, oikeistopopulisteja ja radikaalioikeistolaisia äänestävillä ihmisillä, näkyy pelko oman asemansa menettämisestä. Anderssonin mukaan nämä ihmiset näkevät tulevaisuutensa uhkaavana. Populistipuolueet pelaavat tietoisesti tämän pelon kanssa.

Puolueet käyvät taistoa myös työväestön sieluista. Moni tulkitsee perinteisten vasemmistopuolueiden menettäneen otteensa työväestöstä. Andersson muistuttaa, että työväestö on todella moninainen joukko ihmisiä.

Andersson sanoo, ettei hän tiedä muuta joukkoa kuin vasemmistoliitto, joka olisi puhunut niin sinnikkäästi pätkätyöläisten, freelancereiden ja silpputyöasemassa olevien puolesta ja esittänyt myös konkreettisia ratkaisuja heidän asemansa parantamiseksi.

Eri puolueet haluavat määritellä työväestön tiettyyn kapeaan muottiin.

Li Anderssonin linjapuhe Tulevaisuuden vasemmisto -tapahtumassa 8.9.2020 on katsottavissa https://www.youtube.com/watch?v=VLyN2TLlrBY


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 30 €/3 kk + sähköinen digilehti 3 kuukaudeksi 4,90 €.