Pekka Helminen

Turun Vasemmistoliitto on valmiina yhteistyöhön lomautusten torjumiseksi.

Turun kaupunki kertoi torstaina, että se aloittaa yt-neuvottelut. Kaupunginjohtaja Minna Arve (kok.) tavoittelee yhteensä 7,2 miljoonan euron leikkausta tämän vuoden henkilöstökuluihin. Kaupunginjohtajan mukaan lomautuksia voidaan käyttää säästökeinona.

Turun vasemmistoliitto arvioi tiedotteessaan, että puheet ovat kovia.

Se toteaa, että vertailukohtana on paikallaan todeta, että esimerkiksi kunnallisveron korottaminen 0,25 prosenttiyksiköllä vastaa noin 7,5 miljoonan euron lisäystä Turun kaupungin kassaan. Kaupunginjohtaja on hiljattain kuitenkin todennut, että kuntaveron korotusta ei valmistella.

– Miksi muita vaihtoehtoisia keinoja yt-neuvotteluille ei olla valmisteltu poliittiseen päätöksentekoon? Vasemmistoliitto kysyy.

Se painottaa, että koronan aiheuttamaa osumaa ei ole oikeudenmukaista kerätä jo valmiiksi raskasta työtaakkaa kantavalta henkilöstöltä.

ILMOITUS

– Koronapandemia ei ole henkilöstön vika, eikä kokonaistyövoiman tarve ole Turussa vähentynyt, joten lomautukset eivät ole perusteltavissa työn määrällä. Jo ennen koronapandemiaa Turun henkilöstöstä 37 prosenttia koki työmääränsä nousseen yli sietokyvyn.

Turun Vasemmistoliitto pyrkii löytämään kaupunginhallituksessa poliittisen enemmistön lomautusten välttämiseksi, vaikka kaupunginjohtaja niitä esittäisi. On olemassa reilumpia tapoja parantaa Turun taloustilannetta kuin lomautukset.

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa.
Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen.
Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!