Stefan Bremer

Oli jännittävää ja lähes juhlallista olla ensimmäistä kertaa koronaepidemian alettua teatterissa. Itse paikan päällä sen huomaa, miten jo teatteriin saapuminen on tapahtuma.

Verkkotarjonta ei monipuolisuudessaan korvaa aitoa kokemusta. Espoon kaupunginteatterin mukaansa tempaava tiistain ennakkoesitys Juha Hurmeen dramatisoimasta ja ohjaamasta Algot Untolan, kirjailijanimellä Irmari Rantamalan kirjoittamasta teoksesta Harhama on hieno kokemus teatterin lumosta.

Kantaesitys on matka ihmisen hulluutta lähentelevään luovuuden tuskaan ja yhteiskunnallisiin aatevirtauksiin. Se on myös mahtava matka teatterin erilaisten keinojen kirjoon, joka syntyy musiikin, työväen näyttämöperinteestä ammentavan ilmaisun, tanssin, puheen, paasaamisen ja saarnaamisen keinoin.

Vakavasta tehdään samaan aikaan koskettavaa, koomista, hilpeää ja groteskia. Kerta kaikkiaan hienoa teatteria kuuden näyttelijän voimin. Onneksi olimme me kaikki paikalla todistamassa tätä kaikkea jo ennakkoon.

Olimme ostaneet liput kuukausia sitten. Sen jälkeen on käyty pitkä ja monipolvinen keskustelu kulttuuritapahtumien tilaisuuksien järjestäjien vastuusta, turvaväleistä, paikkajärjestelyistä, jonottamisesta väliajalla, poistumisesta teatterista ja ties mistä.

ILMOITUS

Kaikki tämä keskustelu on herättänyt kysymyksiä. Kuinka turvallista kaikesta ennakoinnista ja järjestelyistä huolimatta on mennä teatteriin, konserttiin, elokuviin tai mihin tahansa kulttuuritapahtumaan.

Espoon kaupunginteatteri poisti epäilyjä vielä viikonloppuna. Meidät toivotettiin tervetulleiksi tekstiviestillä. Kerrottiin, miten turvallisuudesta on huolehdittu. Tämä viesti vielä vakuutti, että kaikki mahdollinen on tehty turvallisuuden varmistamiseksi.

Teatterissa kaikki sujui mallikkaasti. Ovella vastassa olivat visiireihin varustautuneet teatterin työntekijät, kaikilla oli maskit, mutta meiltä teatterin asiakkailta maskeja ei edellytetty. Jokunen niitäkin käytti.

Istuinpaikat olivat harvakseltaan, kuten luvattiin. Ruuhkia ei syntynyt mennen eikä tullen. Jonottaminen väliajalla tapahtui mallikkaasti.

Miten teatterin talous – ja kaikkien muiden kulttuurintuottajien talous – kestää kaiken tämän? Normaalisti katsomo olisi ollut täynnä varmaan viimeistä paikkaa myöten. Teos on yksi syksyn mielenkiintoisimmista teatteritapauksista.

Ilman täysiä katsomoja pääsytulot ovat rajalliset, vaikka lipputulot ovat merkittävä tulonlähde. Moni kulttuurituottaja on selviytynyt pahimman yli valtion tuella. Se on rajallista ja aikaan sidottua.

Moni kulttuurintuottaja, alalla kuin alalla, on selviytymisensä äärirajoilla. Kulttuurityöntekijät laidasta laitaan ovat lujilla. Toivottavasti he jaksavat tämän ajan, vaikka vanhaan normaaliin ei olekaan paluuta.

Ilman katsojia ei myöskään synny yhteistä kokemusta.

Ehkä kuulun hitaimpiin ja varovaisimpiin kulttuurinkuluttajiin. Päätin kuitenkin, että on uskallettava ja on rohkaistuttava palata kulttuurinkuluttajaksi. Muutoin meillä ei ole kohta mitä kokea.

Omaehtoiselle sululle kulttuurinkuluttajana pitää jättää hyvästit, uuden normaalin rajoissa.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!