Antti Yrjönen

”Nyt oli Keski-Suomen vuoro, ja investoinnit vastaavat siellä suureen tarpeeseen.”

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Juho Kautto iloitsee budjettiriihen investoinneista Keski-Suomen liikenneinfraan. Hallitus teki huomattavat panostukset muun muassa Äänekoski–Viitasaari-välin tiehankkeeseen ja Jyväskylä–Tampere-radan parantamiseen Jämsän seudulla.

– On elintärkeää parantaa Äänekoski–Viitasaari-osuuden turvallisuutta. Uudistukset vaikuttavat koko pohjoiseen Keski-Suomeen ja palvelevat laajasti alueen elinkeinoelämää, Kautto sanoo.

Äänekoski–Viitasaari-osuus on vilkasliikenteinen, ja raskasta liikennettä on poikkeuksellisen paljon. Tieosuudella tapahtui vuosien 2012–2016 aikana 39 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Tiehankkeessa parannetaan ohituskaistoja muun muassa keskikaiteita lisäämällä ja rakennetaan Kevätlahden eritasoliittymä, uutta valaistusta ja riista-aitoja sekä tehdään muita liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta edistäviä toimia. Hankkeen kokonaisvaltuus on 21,2 miljoona euroa.

Tampere–Jyväskylä-radan parantamiselle Jämsän seudulla myönnettiin kokonaisuudessaan 19 miljoonaa euroa. Junaliikennettä sujuvoittavalla ja kestävää liikkumista edistävällä hankkeella on tarkoitus parantaa elinkeinoelämän ja työssäkäynnin edellytyksiä UPM Kaipolan tehtaan sulkemisen jälkeen.

– Hallitukselle lähtee nyt suuri kiitos siitä, että tiukan kehyksen aikana Keski-Suomi sai huomattavan osan jakovarasta. Nyt oli Keski-Suomen vuoro, ja investoinnit vastaavat siellä suureen tarpeeseen. Keski-Suomessa on merkittäviä tuotantolaitoksia ja muuta potentiaalia, ja alueen kehittämisen pitää jatkua suunnitelmallisesti, Kautto sanoo.

– On huojentavaa, että meillä on hallitus, joka huolehtii koko Suomen elinvoimaisuudesta.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!