Lehtikuva/Markku Ulander

Budjettiriihessä varmistui, että oppivelvollisuuden laajentaminen alkaa ensi vuonna.

Vasemmistoliiton puheenjohtajan, opetusministeri Li Anderssonin mukaan hallitus luo edellytyksiä osaamistason ja työllisyyden kasvulle laajentamalla oppivelvollisuutta, osoittamalla rahoitusta jatkuvaan oppimiseen sekä alentamalla varhaiskasvatusmaksuja.

Budjettiriihessä päätetyillä toimilla toteutetaan hallitusohjelman keskeisiä tavoitteita; koulutus- ja osaamistason nostoa, oppimiserojen kaventumista ja koulutuksellisen tasa-arvon lisäämistä. Oppivelvollisuutta laajennetaan ulottumaan 18 ikävuoteen asti ja samalla toteutetaan maksuton toisen asteen koulutus.

Uudistus tulee voimaan vaiheittain syksystä 2021 alkaen ikäluokka kerrallaan. Kustannukset korvataan täysimääräisesti kunnille ja muille koulutuksen järjestäjille sekä koulumatkojen osalta opiskelijoille.

Vuonna 2021 oppivelvollisuuden laajentamiseen on varattu 22 miljoonaa euroa ja vuoteen 2024 mennessä taso nousee 129 miljoonaan.

– Nyt on oikea aika päivittää oppivelvollisuus vastaamaan 2020-luvun osaamisvaatimuksia. Koronakriisi ei vähennä, vaan pikemminkin kasvattaa osaamisinvestointien kiireellisyyttä. Suomi palautuu tästä kriisistä vain osaavien ihmisten työpanoksen avulla ja oppivelvollisuuden laajentaminen on historiallinen investointi suomalaisten osaamiseen, sekä työllisyyden kestävään kasvuun, Andersson sanoo.

ILMOITUS

Varhaiskasvatusmaksut alenevat

Varhaiskasvatukseen kehitetään kolmiportaisen tuen malli. Sen rakentamiseen ja toteuttamiseen varataan 15 miljoonaa euroa. Kyseessä on uusi rakenteellinen toimi varhaiskasvatuksen laadun ja tasa-arvon vahvistamiseksi.

Hallitus myös linjasi, että osana työllisyystoimia varhaiskasvatusmaksujen alentamiseen kohdennetaan 70 miljoonaa euroa. Maksujen alentaminen nostaa varhaiskasvatuksen osallistumisastetta, kun työn vastaanottamisen kannustimia lisätään. Työllisyysvaikutuksen arvioidaan olevan 2 500–3 700 työpaikkaa.

– Varhaiskasvatusmaksujen alentaminen on erinomainen esimerkki keinosta, jonka avulla voidaan parantaa perheiden asemaa ja kasvattaa samalla työllisyyttä. On korkea aika huomata, että panostukset hyvinvointiin ja osaamiseen ovat keskeisiä työllisyystavoitteen saavuttamiseksi, Andersson sanoo.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!