Rakennusliiton mukaan satoja lähinnä ulkomaalaisia komennusmiehiä altistuu työmailla koronalle sosiaalitilojen huonon kunnon takia. Altistumisia virukselle ja sairastumisia on tapahtunut useilla paikkakunnilla.
Liitto edellyttää kaikkien rakennusalan työntekijöiden terveyden kunnioittamista ja on kuukausien ajan vaatinut käytännön toimia turvallisuuden varmistamiseksi. Liiton mukaan juuri mikään THL:n 30.6. antamasta suosituksesta koronan vastaisista toimista rakennustyömailla ei toteudu käytännössä.
Pahimmat epäkohdat liittyvät työmailla sosiaalitilojen puhtauteen sekä lähinnä ulkomaalaisten komennusmiesten omaehtoisen karanteenin toteutumiseen sekä asumisolosuhteisiin.
Jopa maan suurimpien rakennusyhtiöiden pääurakoimilla työmailla esiintyy välinpitämättömyyttä sosiaalitilojen hygienian suhteen. Jokaista asiallisesti asian hoitavaa työmaata kohti löytyy kaksi, joissa on räikeitä puutteita, väittää Rakennusliitto.
”Rakennusalalla sovellettu omaehtoinen karanteeni maahantulon tai korona-altistuksen yhteydessä on osoittautunut kuolleeksi kirjaimeksi. Koska työntekijälle ei yleensä makseta palkkaa omaehtoisen karanteenin ajalta, ei köyhistä maista Suomeen tulevilla työntekijöillä ole mahdollisuutta karanteenin noudattamiseen. Samasta syystä töihin mennään jopa sairaana”, liitto tiedotti maanantaina.
Komennusmiesten yhteismajoitus tarkoittaa, että yhden sairastuessa koko ryhmä pitäisi asettaa karanteeniin. Näin ei ole tapahtunut, vaan koko asia on jätetty työnantajiensa armoilla olevien työntekijöiden vastuulle.
Rakennusliitto vaatii kaikkien rakennustyömaiden sosiaalitilojen siivoamista vähintään kerran päivässä koronaviruksen ehkäisemisen kannalta hyväksyttävällä tavalla.
Ulkomailta saapuville rakennustyöntekijöille se haluaa määrättäväksi 14 vuorokauden karanteenin, jona aikana he eivät saa käydä työmailla. Työn tilaajan on maksettava heille tältä ajalta palkka. Karanteenista voidaan vapauttaa vain Suomessa tehdyn koronatestin perusteella.
Lisäksi liiton mielestä yhteismajoitus, jossa asuu useita henkilöitä yhdessä huoneessa, on kiellettävä ja viranomaisten on lisättävä valvontaa niin työmailla kuin komennusmiesten asumisolosuhteiden osalta.